Luettu: 21.10.2008
Vaihteeksi taas täytämme sivistyksen aukkoja klassikoilla. Tällä kertaa Timo K. Mukan tunnetuin teos, Maa on syntinen laulu, joka tarttui mukaan satunnaisen klassikon etsinnässä kirjaston hyllyltä.
Mukka kuvaa peräpohjalaisin sanakääntein 20-vuotiaan Martta Mäkelän eloa uskonnon värittämässä lappilaisessa kyläyhteisössä, jossa seksuaalisuus, äijäily (sanan negatiivisessa merkityksessä), epätoivo ja kuolema kietoutuvat kaikki keskenään mitä omituisimmiksi sopiksi. Martta asuttaa torppaansa isänsä, äitinsä ja isoisänsä kanssa. Vaikka Martta on naapurin pakkomielteisen siveää ja uskonnollista Elinaa roisimpi ja käytännöllisempi, Martallakin on omat kosijansa, kylän oma poika Kurki-Pertti sekä ulkopaikkakuntalainen ja isän inhokki Oula Nahkamaa. Syntinen laulu kuvaa tilanteen, uskonnon, ihmissuhteiden ja Martan seksuaalisuuden, kehittymistä päättyen ehkä hieman ennakoitavaan lopetukseen.
Maa on syntinen laulu ilmestyi Mukan ollessa kypsässä 19-vuoden iässä (tokihan tyyppi kuolikin jo 28-vuotiaana, joten ehkä Mukka oli varhaiskypsä). Tämä vaikuttaa tietysti hieman kirjailijan valintojen takana olevien motiivien pohdintaan, etenkin kaikkein provosoivimmissa kohdissa kuten Martan ja velipuolensa seksisessioiden kuvauksen tarpeellisuuden aprikoinnissa. Mutta jätettäköön tämän arviointi kirjallisuustieteilijöille; oletuksena olkoo, että Mukka kirjoitti tarkoituksenaan muutakin kuin kansan syvien rivien shokeeraus. Itse pidin -yllättävää kyllä- Syntisestä laulusta, vaikka oletinkin heteronormien koettelevan kärsivällisyyttäni. Erityisesti pidin proosan välissä pilkahteleviin runoihin. Ymmärrän hyvin, miksi Maa on syntinen laulu sai ristiriitaisen vastaanoton, sillä toisaalta se on banaali ja ehkä brutaalikin, toisaalta se on kielellisesti vaikuttava balladi. Itse painottaisin jälkimmäistä, huomioiden edeltävän.
