Luettu: 3.8.2009
Kävin katsomassa Enkelit ja Demonit leffateatterissa olettaen lukeneeni joskus Da Vinci -koodin hypetyksen aikoihin Enkelit ja Demonitkin. Totesin ensikolmanneksen mentyä, että taidoin vain aloittaa sen suomennoksen lukemista, mutta etten ilmeisesti saanut sitä koskaan luettua loppuun asti sillä olin vain vierailulla. Joten kun Angels & Demons tuli Suomalaisessa vastaan, otin sen mukaani; suomennoksen lukeminen kun ei tule kuuloonkaan jos saan vähällä vaivalla alkuperäisen käsiini.
Angels & Demons (suom. Enkelit ja demonit) sijoittuu ajalle ennen Da Vinci -koodia. Symbologisti (joka ei muuten ole oikea akateeminen nimike) Robert Langdon saa kutsun ydintutkimuslaitos CERNiin, josta löytyy 'Illuminati' -polttomerkitty tutkija Leonardo Vetra ja josta on varastettu huomattava määrä antimateriaa. Samaan aikaan Vatikaani, juuri konklaavin valitessa uutta paavia, saa tuta vanhan vihollisen vihan; Illuminati on kidnapannut neljä kardinaalia ja ilmoittaa tappavansa kunkin tieteen alttarilla tunnin välein kunnes keskiyöllä he räjäyttävät antimaterian ja Vatikaanin siinä sivussa. Mutkien kautta Langdon ja tapetun tutkijan ottotytär Vittoria Vetra päätyvät juoksemaan ristiin rastiin Roomaa tieteen alttareilla, yrittäen ratkaista antimaterian olinpaikkaa, estää kardinaalien murhat ja selvittää kuka tämän kaiken takana on.
600-sivuinen tiiliskivi on itse asiassa helppoa, koukuttavaa ja nopeaa luettavaa. Juonenkäänteitä on paljon, mutta suurin osa niistä on kasattu siten, että seuraava sysätään lukijalle vasta edellisen ratkettua, joten ei lukijan aivot ehdi rasittua kauheasti. Koko kirjan kuitenkin pilaa sen lopetus, jota pidän moraalisesti täysin ala-arvoisena. Ymmärrän kyllä apologistisen asenteen, sillä kirjoittaja on amerikkalainen ja elänyt koko elämänsä sen ympäröimänä, mutta jos sitä helvetti on munaa kirjoittaa Da Vinci -koodi niin kyllä sitä munaa pitäisi löytyä myös vaikeille mutta oikeille ratkaisuille! Camerlengon filmi olisi ehdottomasti pitänyt antaa medialle ja kansalle; Mortati itse myöntää uskon pörssikurssin nousun camerlengon hulluuden seurauksena ja on valmis pimittämään oleellista tietoa. "How could they ever trust us again?", hän kysyy. Tulikohan tyypille koskaan mieleen, että he eivät ehkä ole sen luottamuksen arvoisia ja luottamusta pitkittääkseen he ovat valmiita käyttämään sitä hyväkseen, mikä pahentaa asiaa entisestään?! Kirkon asenne näkyy olevan se, että tarkoitus pyhittää keinot, että ei ole väliä vaikka ihmisten uudestilöytynyt usko perustuukin valheelle, hulluudelle ja pahuudelle, murhille; siksiköhän katolinen kirkko puolsi orjakauppaa ja holokaustia (jättämättä tuomitsematta holokaustia toisen maailmansodan aikana, ja nykyään palkkaamalla holokaustikieltäjiä ja nimittämällä paaviksi Hitler Jugendin kasvatin).
Tokihan loppuratkaisun voi tulkita olevan moraalinen kannanotto, saada lukija miettimään onko tuollainen valehtelu oikein, vaikka Langdon itsekin osallistuu siihen. Itse epäilen tämän mahdollisuutta, sillä muu kirja ei älyllisyydessään kovin tue tätä olettamusta. Haluaisin uskoa, mutta todennäköisyys ja logiikka ovat tätä vastaan. Sitä paitsi jos tarkoitus todella pyhittää keinot, sen kanssa pitäisi olla johdonmukainen; sen sijaan että he olisivat kavahtaneet camerlengoa, heidän olisi pitänyt ottaa hänet ilolla ja ymmärryksellä vastaan. Camerlengon -ja muiden enemmän tai vähemmän murhanhimoisten mielenterveysongelmaisten-hulluus antaa heille iloa ja tarkoituksellisuutta, joten sehän on silloin hyväksyttävää. Ai eikö?
Tämän negatiivisen purkauksen jälkeen voinkin pureutua johonkin positiiviseen. Angels & Demonsin parasta antia on taidekatsaus: totesin häpeäkseni, etten tiedä taidehistoriasta juuri mitään. Bernini, Caravaggio, Donatello, Michelangelo, Rafael, Botticelli, Rembrandt, Vermeer, Picasso, Dali, Da Vinci jopa... Tälle pitää ehdottomasti tehdä jotain.
-----
Angels & Demons muualla:
Roihan kirja - YLE
Ultra-lehti
Rozeblog (elokuvasta, ei kirjasta mutta osuvasti sanottu)
