Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Luettu: 4.8.2009

Että hän muistaisi saman -romaania on kehuttu niin monessa paikassa maasta taivaaseen, joten kun huomasin sen kirjastossa, nappasin sen mukaani.

Kirja tapahtuu yhden päivän aikana, jolloin päähenkilö Anna haluaisi vain viettää aikaa kahvilassa hyvän kirjan (Michael Cunninghamin Tunnit kanssa), mutta sivut eivät ota kääntyäkseen. Sen sijaan Anna jää miettimään omaa kipeää lapsuuttaan, vanhempiaan, mielirikkoa veljeään jota Annan pitäisi lähteä tapaamaan sekä poikaystäväänsä, USAsta Suomeen muuttanutta Iania ja hänen lapsuuttaan. Että hän muistaisi saman-kirjan kantavana teemana on lapsuuden ja aiempien sukupolvien kantamien arpien vaikutus nykyään aikuisiin ihmisiin.

Itse jäin kylmäksi romaanin luettuani. Lapsuuskuvauksissa on paljon yhtäläisyyksiä omaan lapsuuteeni, joten ymmärrän hyvin eräiden hahmojen reaktiot lapsena ja aikuisena, mutta kun ei tämä riitä. Ehkä minulta puuttuu joku osanen, jolla euferoitua kollektiivisesti kaikkien muiden kanssa. Ei Että hän muistaisi saman huono ole, ei tokikaan, hyvin se on kirjoitettu, en vain saanut siitä erityisempiä kiksejä ja valaistumisia. Kirjan nimestä tosin iso plussa; kirjan nimet tuppaavat olemaan järjestään substantiivisia, joten kaikki siitä poikkeavat jäävät helpommin mieleen (vrt. To Kill a Mockingbird, Että hän muistaisi saman, Do Androids Dream of Electric Sheep).

-----

Että hän muistaisi saman muualla:
Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas 2005
Kiiltomato
New York Times (englanniksi)
Roihan kirja - YLE
Kirjahylly-blogi