Luettu: 14.8.2009
Alkuperäinen nimi: Gud
Käännös: Leena Vallisaari
Tällä kertaa luin Kertomus jatkuu -blogin innoittamana varsin kunnianhimoisen kirjan, jota ei ole nimetty enempää eikä vähempää kuin Jumalaksi.
Jumalassa pääosassa on kristillinen jumala. Romaanissa käydään läpi Raamattu ja siinä sivussa kristillisen historian olennaisimmat käännekohdat. Näkökulmana on taivas ja siellä jumalan lisäksi älykäs Saatana, arkkienkelit Mikael, Gabriel ja Rafael ja toisessa osassa myös Jeesus.
Jumala on hieman epäortodoksinen näkemys jumalasta. Wahlströmin jumala kasvaa; siksi VT:n jumala on vihainen ja äkkipikainen seksi pakkomielteenään, kun taas loppua kohden jumala pehmenee ja passivoituu. En nyt voi sanoa, että Wahlströmin näkemys varsin originaali olisi (katso vaikka Mr. Deity -sarjaa). Wahlströmiä on syytetty fundamentalistisesta Raamatun lukemisesta. Wahlström myöntää tehneensä juuri niin, koska se on "paljon hauskempaa". Totta. Syyttäjät tosin eivät tunnu huomaavan Wahlströmin valinnan ironiaa: he vetävät hernettä nenään kirjaimellisesta lukemisesta, vaikka he itsekin lukevat Raamattua samoin joistain kohdin, toisista allegorisesti. Vitsi kun on siinä, ettei marginaaleissa lue, mikä pitää ottaa kirjaimellisesti, mikä vertauskuvana. Tästä plussaa. Lisä plussaa irtoaa arkkienkeleiden edustamista uskovaisten stereotyypeistä: Mikael on murhanhimoinen psykopaatti fundamentalisti, Gabriel selkärangaton apologisti ja Rafael skeptikko järjen käyttäjä.
Kaiken kaikkiaan mukavaa vaihtelua kaunokirjallisuuden ihmissuhdetematiikkaan ja ajoittain se todella hauska, mutta toisaalta tämäntyyppisiä tulkintoja jumalasta on jo ollut aiemminkin. Jumala sopisi kuitenkin hyväksi kompaktiksi esitykseksi kristillisestä historiasta kouluihin. Osittain Wahlström syyttää jumalan ja arkkienkeleiden suulla ihmisiä itsekeskeisiksi (ja syystäkin), mutta toisaalta itsekeskeisyys korostuu lopetuksessa, jossa jumala eläköityy 2000-luvulla. Miksei jumalan ikä kestänyt tämän ajan tuolle puolelle, hieman scifisti ehkä mutta silti? Suuri miinus tulee kirjan takakannesta: kun luen kirjaa sängyssä, en todellakaan halua nähdä mieskirjailijan -tai ylipäätään kenenkään- kannen kokoista kuvaa joka kerta kun käännän kirjan ylösalaisin. Kuka tämän keksi; miksei Wahlströmin kuvaa voinut laittaa lipareisiin niin kuin kaikkien muiden kuvat?
-----
Jumala muualla:
Helsingin Sanomat
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi
Kirkko & Kaupunki (herneitä, perkele...)
