Luettu: 26.4.2009
Vaihteeksi faktuaalista kirjallisuutta. Tällä kertaa kohteeksi tuli poliittiselta medialta huomiota saanut pamfeltti Lumedemokratia eli Kuinka konsensus vei rahan ja vallan suomalaisilta. Mutta sitä ennen knoppikysymys: Kuka voitti vuoden 1973 presidentinvaalit?
Politiikan toimittajakaksikon pamfletti kuvaa juuri sitä, mitä kirjan alaotsikko kertoo: Suomessa vallitsevasta konseksustesta, sen juurista erityisesti 70-luvulta (suomettuminen ja Kekkoslovakia ovat keskeisiä käsitteitä) ja sen, miten tämä kaikki näkyy nyt vallan ja rahan keskittymisen tietylle porukalle. Vaikka poppoon jäsenillä on ainakin teoriassa erilaisia agendoja, he puhaltavat yhteen hiileen, sillä siitä hyötyvät taloudellisesti kaikki. Boxberg ja Heikka käyvät läpi suomettumisen historiaa, sen hämähäkit sekä taistolaisuuden, keskustan ajaman maatalouspolitiikan ja erityisesti aluepolitiikan leviämisen muidenkin puolueiden agendaksi, oikeiston ajaman talouspolitiikan "onnistuminen", erityisesti 1990-laman aikana yrittäjien hylkäämisenä velkakierteeseen ja siitä rankaisemiseen. Kaiken keskellä nykypolitiikan keskeiset vaikuttajat saavat uusia, ei järin imartelevia sävyjä: esimerkiksi muumimammamme, Tarja Halonen, sulki ensitöikseen presidenttinä eräitä Koiviston aikaisia dokumentteja, ja eräät poliitikot yrittivät saada eduskunnassa aikoinaan läpi lain, joka olisi kieltänyt Neuvostoliiton minkäänlaisen kritisoimisen. Se siitä avoimuudesta ja sananvapaudesta.
Jotkut kirjaa arvostelleet ovat sanoneet sen toistavan asioita, jotka kaikki jo tietävät, kuten Vasemmiston munaukset 70-luvulla. Itse kuitenkin olen saanut yhteiskunnan ja politiikan perustietoni peruskoulusta, jossa 70-luvun Kekkoslovakia oli hyvinkin voimissaan. Puolueiden ideologisista linjauksista, teoista tai ylipäänsä politiikasta ei juuri puhuttu mitään, vielä vähemmän vasemmiston tai oikeiston autoritäärisistä edesottamuksista historian kuluessa. Sisällissotakin oli vielä vapaussota. Tältä pohjalta lähdettäessä Lumedemokratia EI ole toistoa. Pikemminkin tunsin sen luettuani tietäväni vihdoinkin suomalaisesta politiikasta jotain olennaista: puolueiden ideologisia eroja, näiden ideologioiden ilmeneminen nyky-Suomessa, historian virheet, konsensus... tunsin oppineeni yhden kirjan lukemiseen kuluneiden tuntien aikana enemmän kuin niiden kuuden vuoden aikana yläasteella ja lukiossa! Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, sillä se panee ajattelemaan ja etsimään asioista lisää tietoa. Lisäksi Lumedemokratia toimisi erinomaisesti koulukirjana: oppilaat oppisivat ajattelemaan itse ja ennen kaikkea näkemään syy-yhteyksiä asioiden ulkoaopettelun sijasta. Tässä on melkein valmis antamaan Heikan työsuhteen Alma Mediaan anteeksi.
Tällaista lisää! Menneisyyden virheet pitää käydä läpi, tunnustaa julkisesti ne virheet ja ennen kaikkea oppia niistä, ettei niitä tehdä uudelleen. Tämä olisi elintärkeää suomalaisen demokratian toteutumiseksi (jos eurovaaleissa 40% äänestää, se ei ole enää kansanvaltaa, vaan pienen aktiivijoukon sisäistä demokratiaa!), että sekä nykyiset että uudet sukupolvet kiinnostuisivat yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja osallistumisesta.
P.S. Kukaan ei voittanut vuonna 1973 presidentinvaaleja, sillä sellaisia ei järjestetty. Eduskunta puski läpi lain, joka antoi Kekkoselle poikkeuslailla erivapauden jatkaa presidenttinä. Boxberg ja Heikka väittävät tämän tapahtuneen kansan tahdon vastaisesti. Vaikeahan tuota on todistaa: kun tutkimuksen lopputulos olisi saattanut olla hieman enemmän kuin kiusallinen valtaapitäville, sellaista ei koskaan tehty. Ei väitettä tosin Lumedemokratiaa lukiessa ole erityisen vaikea uskoa.
-----
Lumedemokratia muualla:
Savon Sanomat
Helsingin Sanomat
Kaleva
Vapaasana.net
Uutispäivä Demari
