Luettu: 2.5.2009
Vihreässä langassa oli taannoin juttu Leena Krohnista, luultavasti Valeikkunan tiimoilta. Leena Krohn on ehdottomasti yksi Suomen nykykirjallisuuden tunnetuimmista kirjailijoista. Kaikilla kirjallisuuden kursseilla on mainittu Krohnin vuonna 1985 julkaistu Tainaron, jota luennoitsijat ovat toinen toisensa jälkeen kutsuneet suomalaisen kirjeromaanin klassikoksi. VL:n artikkeli piirsi kuvan niin mielenkiintoisesta -ja ennen kaikkea selkärangallisesta- kirjailijasta, että Krohnin tuotantoon oli pakko tutustua ja paikata aukko sivistyksessäni. Tainaronin sijasta päätin kuitenkin lähteä liikkeelle kirjasta, jonka nimi lupaa minun tyyppistä tematiikkaa: Unelmakuolema.
Unelmakuoleman pääosassa on anestesiologi Lucia, jonka työviikko jakautuu kahden laitoksen välillä ja työpäivien väliset yöt menevät unettomuudessa. Työssään Lucia joutuu kohtaamaan kuolemaa ja elämää monessa eri muodossa: Unelmakuolema-yritys tarjoaa itsemurhan haluaville unelmiensa kuoleman, jossa Lucian tehtävänä on haastatella palveluita hakevat henkilöt ja sitten tehdä kullekin sopivan annoksen kuolettavaa juomaa; Pakastamossa varakkaat voivat pakastaa koko vartalonsa tai vain päänsä uskoen että tulevaisuudessa, kun teknologia on tarpeeksi kehittynyt, heidät voidaan sulattaa ja tehdä kuolemattomiksi; lisäksi Lucia heittää keikkaa paikallisessa vanhainkodissa. Työssään Lucia joutuu pohtimaan omaa, potilaidensa ja kollektiivisesti ihmisten halua toisaalta kuolla ja toisaalta elää ikuisesti.
Ensikosketukseni Leena Krohnin maailmaan jäi ristiriitaiseksi. Toisaalta pidin Krohnin kirjoitustavasta ja ratkaisusta asettaa kuoleman ongelmalliseksi kokeva töihin eutanasiayritykseen, mikä aiheutti ainakin minussa provosoivia tunteita: millä oikeudella Lucia kuvittelee voivansa tuomita fyysisesti terveiden nuorten halua kuolla unelmakuolemansa? Toisaalta Krohn sai pohtimaan elämän ja kuoleman rajaa: jotkut uskovat elämän jatkuvan ilman ruumista, toiset ostavat itselleen paikan kryoluolasta tieteen ja teknologian tarjoaman ikuisen elämän toivossa, joillekin riittää tämä yksi elämä ja senkin keskipituus ylittää sietokyvyn. Unelmakuolema ei kuitenkaan säväyttänyt ihan niin paljon kuin alun perin Krohnin haastattelun luettuani oletin. Tästä huolimatta Krohn on moderni klassikko ja koska en saanut akuuttia allergista reaktiota tekstiin, luen jatkossa lisää Krohnia. Oli se filosofinen taso kuitenkin sen verran kiinnostava, vaikka yhteiskunnan tilan kuvaus ei sielua erityisemmin ylentänytkään.
-----
Unelmakuolema muualla:
Risingshadow.net
Helsingin Sanomat
Kirjahyllyn kautta -blogi
