Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani

Luettu: 19.5.2009

No niin. Luettuani Maria Kallio -sarjan neljännen (Luminainen) ja kuudennen (Tuulen puolella) osan, sain viimeinkin käsiini sarjan aloitusosan, osuvasti nimetyn kirjan Ensimmäinen murhani.

Ensimmäinen murhani kertoo juuri siitä, mistä nimikin kertoo: Maria Kallio on kesäsijaisena rikospoliisissa ja päätyy tutkimaan yliopiston kuoron harjoitus-/biletysviikonloppuna tapahtunutta kuolemantapausta. Epäiltyjen kuorolaisten joukossa on muun muassa Marian tuleva aviomies Antti, matematiikan laitoksen assari. Kuorolaisten kesken on moninainen vyyhti ihmissuhdekuvioita ja muita virityksiä, jotka Marian tulee kollegoineen selvittää ennen kuin tapauksen tutkinta pääsee eteenpäin, ja syyllisen henkilöllisyys ja motiivit selviävät. Tutkinnan ohessa Kallion tulee tiiminsä kanssa selvitä haittana olevasta, alkoholisoituneesta pomostaan.

Oudointa Ensimmäisessä murhassa oli lukea aloittelevan Maria Kallion tutkimuksista, etenkin kun tässä vaiheessa Maria vielä mietti haluaako toimia poliisina ollenkaan. Leena Lehtolaisen kosketus on näköjään toimintu alusta asti. Ensimmäinen murhani toimii juonellisesti ja kirjallisesti yhtä hyvin kuin muutkin Maria Kalliot, ja naispoliisin työn arki ilmenee patriarkaalisessa maailmassa hyvin. Propsit Lehtolaiselle; ei dekkarit ihan turhaa kirjallisuutta olekaan.

-----

Ensimmäinen murhani muualla:
Tiijan lukublogi