Leena Lehtolainen: Henkivartija

Luettu: 25.9.2009

Lehtolaisen Maria Kalliot tekivät alkuvuodesta dekkareihin hieman karsastavasti suhtautuvaan lukijaan vaikutuksen. Tämän perusteella nappasin kirjastosta mukaan myös Lehtolaisen uusimman.

Henkivartijassa turvallisuusalan ammattilainen Hilja Ilveskero tutkii omin päin entisen työnantajansa murhaa. Ilveskero on irtisanoutunut liikenainen Anita Nuutisen palveluksesta tämän murhaa edeltävänä päivänä, mutta koska Hiljan muistissa on useiden tuntien mentävä aukko, hän ei tiedä löytääkö Anitan murha-aseen päästä itsensä. Tutkimusten rahoittamiseksi Hilja ryhtyy kansanedustaja Helena Lehmusvuon henkivartijaksi ja pikku hiljaa Hiljalle selviää, että Anitan murhan taustavyyhti on huomattavasti laajempi kuin hän, Moskovan miliisi tai Suomen poliisilaitos oli osannut odottaa.

Odotin Maria Kallioiden perusteella kovan luokan dekkaria, joka -kuten kirjan takakansi kertoo- on Lehtolaiselta avaus uusiin sfääreihin. Todellisuudessa Henkivartija oli kuitenkin aika lässähtänyt pannukakku. Ilveskeron hahmo jää poukkoilevaksi: hänen traumaattista lapsuuttaan varjellaan kuin suurtakin salaisuutta (ja paljastuessa se tietysti lässähtää) mutta sen vaikutus Hiljaan tuntuu olevan vähäistä, Hilja on muiden turvallisuusalan henkilöiden tavoin täysin vainoharhainen, mutta yhtäkkiä piinkova kontrollifriikki käyttäytyy kuin pahainen teinityttö. Ei uskottavaa, ei, ellei pidä lihallista himoa ja rakkautta (miten sen tässä yhteydessä määritteleekin) kaiken muun yliajavana voimana. Lisäksi koko ilvesmetafora/-allegoria ei toimi ainakaan allekirjoittaneelle.

Kokemuksesta osasin jo odottaa, että takakannen lupaama ironia ja huumori ei näyttäydy minulle. Juonesta olisi voinut saada hyvän dekkarin aikaiseksi, mutta päähenkilön takia koko homma kaatuu ja kunnolla. Koukuttava Henkivartija ei ollut, vaan pikemminkin se muistutti tervassa tarpomista ja laskin jäljellä olevia sivuja ja luin nekin pakotettuna. Jos nyt jotain positiivista sanoisin, niin pidin ajankohtaisten poliittisten, sekä suomalaisten että venäläisten, aiheiden käsittelystä ja niiden kritisoinnista. Odotin Lehtolaiselta kuitenkin kioskikirjallisuutta korkeampaa tasoa ja olen siksi hyvin pettynyt Henkivartijaan.

-----

Henkivartija muualla:
Helsingin Sanomat
Vihreä Lanka
Uusi Suomi
Warkauden Lehti
Yhteishyvä-lehti
Vauhkon kirjat ja kirjaimet -blogi
Lukutunti-blogi