Vikas Swarup: Slumdog Millionaire (Q&A)

Luettu: 27.9.2009

Vikas Swarupin kirjaan perustuva elokuva Slummien miljonääri on saanut niin paljon huomiota erityisesti Oscareiden jälkeen, joten yleissivistyksen kannalta on olennaista lukea kirja, johon leffa perustuu.

Slumdog Millionaire on ennen elokuvan läpimurtoa julkaistu nimellä Q&A. Alkuperäisen tapaan se on julkaistu suomeksi kahdella eri nimellä; aluksi nimellä Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin? ja elokuvan ilmestymisen jälkeen nimellä Slummien miljonääri. Kirja kertoo Ram Mohammad Thomasista, parikymppisestä intialaisten slummien kasvatista, joka ottaa ja voittaa Who Will Win a Billion (eli W3B) -tietokilpailun, pääpalkintonaan biljoona rupiaa. Viranomaiset ja pelin johtajisto heittävät Ramin kuitenkin studiosta tyrmään vilpistä epäiltynä. Oikeudenkäyntiin asianajajansa kanssa valmistautuen Ram kertoo, miten elämä on opettanut hänelle vastaukset hänelle esitettyihin kysymyksiin.

Slumdog Millionairen rakenne on mielenkiintoinen, sillä lähes joka luvussa teksti hyppii flasbackeinä Ramin menneisyyteen. Kukin luku tuntuu aluksi erilliseltä novellilta, sillä niiden alussa joutuu aina miettimään mihin kohtaan Ramin elämää tämä teksti sijoittuu ja mitä näin ollen on tapahtunut sitä ennen ja mitä ei vielä ole tapahtunut vaikka siitä aiemmin onkin puhuttu asianajajan kanssa. Itse teksti on itse asiassa aika erikoista, sillä joukossa on paljon hindinkielisiä sanoja intialaisille kulttuuriasioille: vaatekappaleita, olotiloja, esineitä... Slumdog Millionairen suurin anti on kuitenkin sen Intian-kuvauksessa; toisaalta Intia kuvataan täysin kaoottisena paikkana sotimassa Pakistanin kanssa ja missä ihmiset käyttävät heikoimpiaan julmasti hyväkseen, toisaalta tämän kaiken keskellä on myös kauneutta, Bollywoodia sekä anteliaita ja ystävällisiä ihmisiä jotka pyrkivät tekemään sen mikä on oikein. Intiaa sen enemmän tuntematta tuntuu, että Swarup, intialainen keskiluokkainen diplomaatti, on onnistunut kuvaamaan maansa köyhimpien elämää ja sen olosuhteita ja pakkoja. Kokonaisuudessaan juoni on sangen epäuskottava (millä todennäköisyydellä Ramille sattuu juuri ne kysymykset joihin hän sattumalta on saanut lapsuudessaan vastauksen?), mutta itse olen taipuvainen pitämään sitä pikemminkin kehyksenä sille tärkeimmälle eli intialaisen alaluokkaisen väestön elämän kuvaukselle. Vaikka lopetus onkin ehkä hieman liian Bollywoodilaista, sopii se kirjan tunnelmaan.

Slumdog Millionaire on kaiken kaikkiaan hyvin kirjoitettu ja juoneltaan mielenkiintoinen kirja, jonka soisin mahdollisimman monien lukevan pelkkien uutispätkien lukemisen sijaan. Se on periaatteessa intialainen tarina amerikkalaisesta unelma rääsyistä rikkauksiin, mutta niin vetävästi kirjoitettuna että kelpaa tällaiselle kyyniselle nartullekin. Leffa on vielä katsomatta, mutta trailerin perusteella kirjaa on muokattu hyvin raskaalla kädellä. Lue se kirja.

------

Slumdog Millionaire muualla:
Helsingin Sanomat
Yhteishyvä-lehti
Insinöörin kirjahylly -blogi
Kirjatohtori-blogi
Lukupaikka-blogi

-----

Kirjallinen maailmanvalloitus: Intia