Memesa-trilogia (aiemmat osat ovat nimeltään Musta perhonen ja Repaleiset siivet) jatkuu sen kolmannella ja viimeisellä osalla.
Samettiyö jatkaa jotakuinkin siitä, mihin Repaleiset siivet päättyi. Memesa on parikymppinen taiteilijanalku ja asuu Helsingissä kommuunissa. Matkalla uskottavaksi taiteilijaksi Memesa tekee hanttihommia yhdellä jos toisella alalla, kohtaa erilaisia ihmisiä, elää mustalaisyhteisön kurinpalautuksen uhan alla ja hyväksyy itsensä lesbona. Memesasta tulee taiteilijana entistä näkyvämpi hahmo romanikultuurin julkisessa kritisoinnissa ja joutuu maksamaan siitä vapaudellaan, kun vanhoilliset mustalaiset uhkaavat verikostolla heimon kunnian palautukseksi.
Samettiyö jatkaa edellisillekin osille tyypillistä kirjoitustyyliä. Teksti on luettavissa nopeasti, mutta sen aiheen raskaus hidastaa ainakin allekirjoittaneen lukua. Samettiyö on ehkä kolmikon paras teos. Se soljuu kivasti eteenpäin ilman sen kummempia suvantokohtia. Lisäksi Memesan matkallaan tapaamat henkilöt tuntuvat hyvin eläviltä; olen varma, että heistä jokaisella on yksi tai useampi lähes ilmetty ihminen todellisuudessa. Erityisesti pidin Memesan tädistä, Zaidasta.
"Ei miehistä oo mihinkää. Nehän vaikka tappaa ittensä, jos niillä ei seiso, tai alkavat lyödä vaimoonsa tai tyttöystäväänsä, niinko tuokin vellihousu. Pitää osata luovia, you know. Niinkus näet, mies pelaa voimalla, nainen viisaudella."
"Mitä viisasta tuossakin on, kun tuo Sirpa lähti takas tuon raivotautisen sonnin luo lapsineen?" kysyn.
"Katos Memesa. Tuo mieskyttä jää vielä junan raiteelle kun junasta tippunu paskakokkare, ja juna jatkaa matkaa Sirpa ja lapset kyydissään." (s. 36)
Lisäksi Lumberg Memesan suulla tekee ympäröivästä yhteiskunnasta osuvia havaintoja.
Sen illan jälkeen tajuan, miksi olen mustalaisille kuin punainen vaate. En suostu alistumaan lauman sääntöihin, ja siitä suuttumus sikiää. En halua talloa itseäni ja jäädä uhriksi. Haluan löytää oman tähteni ja mennä sitä kohti. Se riittää minulle, mutta on liikaa muille. Etenkin monille naisille. Mustalaisnaiset alistuvat osaansa ja hyväksyvät alistetun asemansa. Niin kuuluu olla. Minä muistutan heitä vapaudesta. Uhmaan lauman lakeja enkä häpeä fyysisyyttäni. Se satuttaa ja raivostuttaa katkeria naisia, eivätkä he voi katsoa minua. (s. 139)
Itse asiassa edellinen lainaus sopinee kaikkiin vähemmistöihin, kaikkiin normeista poikkeaviin. Koska en ole laiha, rikon naisnormia ja se ärsyttää erityisesti miehiä aivan suunnattomasti. Olen kävelevä muistutus siitä, että he eivät voi kontrolloida minua. Memesan moninkertainen toiseus on -vaikka Memesan kohtaama syrjintä onkin raivostuttavaa- kuitenkin voimistuttavaa. Memesa jatkaa esteistä huolimatta valitsemallaan polulla, kieltäytyy menemästä siitä missä aita on matalin. Hän seuraa osin Simpan (Mustassa perhosessa esitelty ja kuollut poikatyttömustalainen) jalanjälissä. Lopetuksen en odottanut olevan se mikä se sitten lopulta oli. Surullista.
Lumbergin trilogia on erittäin tärkeää luettavaa, erityisesti niille jotka eivät sitä tule lukemaan. Sivistetään me muut näitä tyyppejä lukemalla nämä kolme suurta pientä kirjaa.
-----
Samettiyö muualla:
Helsingin Sanomat
Kiiltomato
Yhteishyvä-lehti
