Luettu: 3.11.2009
Alkuperäinen nimi: El club Dumas
Käännös: Katja Kallio
Espanjalaiskirjailija Arturo Pérez-Reverten kirjan Yhdeksäs portti on ollut perustana eräälle Johnny Deppin tähdittämälle leffalle, jonka satuin näkemään jokunen vuosi sitten. Elokuvan tunnelma ja kirjafriikille sopiva aihe koukuttivat, ja kun sain selville elokuvan perustuneen oikeaan kirjaan.. no, lienee ennalta-arvattavissa että etsin kirjan käteeni todettuani Espanja-osastoni kumisevan tyhjyyttään.
Yhdeksäs portti, eli Richelieun varjo nivoo harvinaisten kirjojen kanssa työskentelevän Lucas Corson elämään monituista arvaamatonta aspektia. Corso saa nimittäin samaan aikaan kaksi työnantoa: varmistaa erään käsikirjoituksen aitous, ja selvittää erään kirjan kolmen olemassaolevan kappaleen avulla äveriästä asiakastaan kiinnostavan seikan, sen voiko kirjojen avulla todella kutsua paholaisen. Aluksi Corso pitää näitä kahta erillisinä seikkailuinaan, mutta päätyy ennen pitkää arvioimaan tilanteen uusiksi, kun hänen ennen niin objektiivinen nahkansa joutuu tulilinjalle.
Ensimmäisenä jälkimakuna on hieman karvas pettymys. Saattaa olla, että juttu aukenee paremmin jonkun ajan kuluttua, muiden kirjojen lukemisen jälkeen, mutta tällä haavaa, avoimen lihan äärellä tunne on pettymys. Pérez-Reverte kirjoittaa aivan mahtavasti (eikä kaikkein vähiten siitä ole kiittäminen Kallion oivaa käännöstä): sanat limittyvät toisiinsa monilla tasoilla ja ne soljuvat vaivatta eteenpäin. Ilmeisesti osa kirjan kielestä on edelleen mielessäni, sillä näyn kirjoittavan hieman samalla tavalla... Pettymyksen tunne tulee tosin juonesta. Tämä juuri on se kohta, jonka tiimoilta toivon saavani myöhemmin valaistumisen, sen että lopun antikliimaksinen tunnelma väistyisi varsinaiseksi kliimaksiksi. Katsotaan, katsotaan. Lucas Corson hahmo jäi tosin minulle hieman vieraaksi; en löytänyt tyypistä tarpeeksi tarttumapintaa ja lisäksi minua jäi häiritsemään monissa kirjoissa piikkinä lihassa oleva aspekti: se, että hahmot ovat mestarimanipuloijia, oman ruumiinsa, eleidensä ja sanojensa ruhtinaita, jotain mitä en itse voi ymmärtää enkän nähdä muissa. Kiitän kuitenkin Irene Adlerista. Juonen monimutkaisuudesta huolimatta -tai minun tapauksessani juuri sen takia- kirjan sivuja kääntelee varsin ripeään tahtiin. Kuten alussa sanoin, kirja sopii hyvin juuri minuntyyppiselle kirjafriikille, sillä tekstissä on paljon bibliofiilisiä viittauksia ja triviaaleja tiedonmurusia. Nyt pitää vielä lukea Dumasin muskettisotureista. Lisäksi minua viehättivät useat tarkkasilmäiset ja filosofisetkin pohdiskelut kirjallisuudesta, kirjailijoista, kirjoista ja lukijoista.
Mutta. Nyt kun olen lukenut tämän kirjan, katson sen elokuvan uudestaan.
-----
Yhdeksäs portti muualla:
Kirjavinkit
Mette Södermanin blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Espanja
