Luettu: 29.3.2010
Minulla on näköjään jokin käsittämätön, ennalta-arvaamaton dekkariputki menossa. Sain Nuotion uusimman kirjastosta aikaisemmin kuin kuvittelin (en itse asiassa edes tiennyt tarkkaa aikaa, milloin kirja edes julkaistiin) ja koska varaajia pukkaa, kirja päätyi lukulistan prioriteetti ykköseksi.
Paine jatkaaa Nuotion neljän edeltävän dekkarin sarjaa Pii Marinista. Viidennessä Marin-dekkarissa painotus on entistä enemmän kahtia jakautunut. Siinä missä aiemmat Marin-romaanit ovat jakautuneet kahtia rikoksen tekijän ja saman rikoksen tutkimukseen lähinnä Piin näkökulmasta, Paineessa kulkee rinnakkain kaksi täysin erillistä tarinaa (jos oikein monimutkaiseksi haluaa mennä, niin edellisten kaksoisjako on edelleen käytössä, mutta vain toisessa tarinassa). Toinen tarina kertoo Pasin ja Iriksen perhehelvetistä, johon Piin ppikkuveli Joel on tietämättään sotkeutunut; Pasi käyttää hyväkseen laissa olevaa porsaanreikää, eikä suostu avoeron jälkeen muuttamaan Iriksen omistamasta asunnosta mihinkään, vaan esittää ulkopuolisille vaimon mielisairaudesta kärsivää unelmamiestä tehden samanaikaisesti Iriksen elämästä helvettiä kaikin mahdollisin psyykisin väkivallan tavoin. Toisessa tarinassa Pii jatkaa avomies, rikospoliisi Juha Heinon kanssa isänsä kuoleman mysteeriä, mikä vie heidät Tansaniasta Tukholmaan ja omalle kotipihalle.
Olen kovin pettynyt. Piin isän ihmissuhdehöttöinen mysteeri veti Pasin ja Iriksen välistä (epäreilua) sodankäyntiä kuvaavan mielenkiinnon alas. Olisin oikein hyvin voinut elää, mikäli koko Zersenay-osa olisi jätetty tutkimatta ja Nuotio olisi keskittynyt koko kirjan ajan perhehelvettiin. Hän kuvaa Pasin painostusta niin hyvin, että sain itse lukijanakin vilunväreitä ja ahdistusta. Ikävä kyllä näiden kamalan hyvien kohtien tunnelmaa latistaa huomattavasti hypyt Zersenay-tapauksen epäviralliseen tutkintaan, jotka puolestaan ovat varsin tylsiä. Okei, jos Pii olisi oikea henkilö, niin ymmärtäisin sen tiedonhalun, mutta eikö niitä johtolankoja vain olisi voinut olla olematta ettei tapausta olisi voinut edes tutkia? Joelin siirtäminen Piin tilalle toimii kyllä muuten, mutta ikävä kyllä tyyppi on lähinnä passiivinen nukke, joka vain katsoo tapahtumien vyöryävän silmiensä edessä osallistumatta siihen edes tutkimisen vertaa.
Tiedän olevani inhottavan subjektiivinen, mutta sanon sen silti: toivottavasti -jos kuudetta Marin-romaania on tulossa- Nuotio palaa takaisin alkuperäiseen kahtiajakoon tarinan kanssa. Rikollisen mielestä lukeminen on mielenkiintoisempaa -olisi ollut erityisesti Pasin tapauksessa; en oikein tiedä onko tyyppi sosiopaatti vai riippuvainen vai mikä se psykiatrinen määritelmä on- kuin ihmissuhdevatvominen. Toivon tätä todella, sillä Nuotion tekstiä on ilo lukea.
-----
Paine muualla:
Kirjavinkit.fi
Kirjavideo.fi (AV)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti