Luettu: 25.3.2010
Alkuperäinen nimi: Män som hatar kvinnor
Käännös: Marja Kyrö
Larssonin Millenium-trilogian tuntemisen alkua on mahdoton selvittää. En tiedä, mikä tuli ensin: uutisotsikot siitä kuka todella on kirjat kirjoittanut, ilmoitus niiden leffoittamisesta, ilmoitus alkuperäisleffojen amerikkalaisversioiden tekemisestä vai mistä. Muistan ainakin ensimmäisen osan nimen, sillä se on varsin mielenkiintoinen. Useaan otteeseen verkossa on tullut vastaan varsin vastakkaisia mielipiteitä kirjoista. Tässä omani ensimmäisestä osasta.
Mikäli joku nyt ei parin vuoden hehkutuksen jälkeen vielä tiedä, Miehet jotka vihaavat naisia on edesmenneen ruotsalaisdekkaristin trilogian ensimmäinen osa. Kirja alkaa, kun toimittaja Mikael Blomkvistille heilahtaa häkkiä kunnianloukkauksesta talouskeisaria vastaan. Blomkvist päättää pitää sapattivapaata (ja käydä linnassa parin kuukauden visiitillä), mutta saakin yllättäen työtarjouksen: eläkkeellä oleva, viimeisiä vuosiaan viettävä entinen talouskeisari palkkaa Mikaelin kirjoittamaan sukukronikkaa ja siinä sivussa tonkimaan keisarin teini-ikäisen veljentyttären katoamista 40-vuotta aikaisemmin. Juttuun sotkeutuu ennen pitkää myös hieman sosiopaattisen oloinen IT-nero, Lisbeth Salander.
Taustoitetaanpas aluksi dekkariuttani: en juuri lue dekkareita, mutta katson senkin edestä elokuvia ja TV-sarjoja, jotka kuuluvat ehdottomasti tähän kategoriaan. En voisi vähempää olla kiinnostunut genren alalajeista: se onko kirja kovaksikeitettyä vai ei on allekirjoittaneelle periaatteessa aivan sama. Tältä pohjalta tartuin 600-sivuiseen järkäleeseen, josta joko pidetään tai jota inhotaan. Koska Larssonin trilogia on niin perkeleen suosittu, minun oli pakko lukea ainakin tämä ensimmäinen, että tietäisin mistä pirusta on kyse. Kirjan takakannen mainos "vetävästä jännityksestä" ja "karmivista paljastuksista" oli hieman kyseenalainen, etenkin jälkimmäinen jollaista yleensä näkee lähinnä Seiskan tapaisessa, niin kovin korkeatasoisessa julkaisussa. Onneksi olin väärässä.
Kirja oli muutaman luvun jälkeen varsin mukaansa tempaavaa. Käännös on tosin väärällään painovirheistä, kirjoitusvirheistä ja puhtaista virheistä (ovat varmaan käyttäneet jonkin sortin käännösmuistia apuna), mutta itse teksti on ihan ok. Neljänneksen luettuani olin arvioinut kirjan ihan kelpo dekkariksi, mutta arvio kohosi loppua kohden. Myönnetään, osa juonenkäänteistä oli ennalta-arvattavia ja eräät Larssonin manerismit (oppikirjatekstiltä kuulostaminen, ylilyönnit) ärsyttivät, mutta eivät niin paljon etten olisi voinut keskittyä itse asiaan. Larsson antaa lukijalle jotakuinkin samat tiedot kuin Mikaelille tai Lisbethillekin, joten voin itse tehdä omaa tutkimustani ja omia päätelmiäni päähenkilöiden ohella. Ihan lopullisen ratkaisun tyyppistä kliimaksia en todellakaan odottanut, mutta toisaalta muistanemme vielä erään itävaltalaisperheenisän pikku kellariharrastuksineen. Tämän takia olen valmis antamaan seiskamaisen "karmivien paljastusten" -mainoksen anteeksi.
Miehet jotka vihaavat naisia on niin mahtavasti nimetty. Ei liene mikään yllätys, että englanninkielisen käännöksen otsake ei ole läheskään yhtä provosoiva -ja kiinnostava: The Girl with a Dragon Tattoo. Saattaa muuten olla, että jotkut pitävät kirjan "monipolveilevuutta" plussana, mutta minusta se tuntui lähinnä turhalta. Vangerin suvun sekoiluista sai aikaan varsin mielenkiintoisen dekkarin, joten mikä pakko lopetuksessa oli käyttää amerikkalaista unelmaa siitä, kuinka pieni ihminen tekee oikein ja onnistuu nokkeluudellaan tyrmäämään Ison Pahan Kapitalistin. Pidän suuresti siitä, että kusipää kapitalisti saa turpaansa, mutta mikä pakko on aina turvautua Daavid vs. Goljatti -metaforaan? Boooooring!
Kaiken kaikkiaan Miehet jotka vihaavat naisia oli kelpo dekkari. Kuten niin moni muukin minua ennen, pidin Salanderin hahmosta kaikkein eniten. Ja voi sitä katharista Lisbethin kostosta! Niinpä, miksi turhaa mennä poliisin puheille, kun oikeus -etenkin Suomessa!- on kaukana kohtuudesta. Mikaelin hahmo oli varmaankin tarkoitettu päähenkilöksi, mutta minusta tyyppi oli parhaimmillaankin vain lievästi kiinnostava, suurimman osan aikaa vain keino kertoa Vangerin suvun historiaa ja muita tapahtumia. Ilmeisesti painotus muuttuu jatko-osissa enemmän Lisbethin puoleen; erinomaista! Jatkan mielelläni seuraavaan osaan, jahka kerkeän (koska eihän siinäkään ole kuin vajaat 700-sivua...).
-----
Miehet jotka vihaavat naisia muualla:
Umami
Kirjavinkit.fi
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Koko lailla kirjallisesti -blogi
INAhdus-blogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti