Luettu: 1.3.2010
Viime syksynä nousi kova haloo Finlandia-ehdokkaista, ja tarkemmin sanottuna yhdestä joka listalta puuttui: Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri. Monessakin otteessa siitä tuli vastaan niin ylistäviä tekstejä, että pitihän se lukea.. tosin vasta sitten, kun se hyppi silmillä kirjaston tyrkkyhyllyltä (shame on me, jos olisin lukenut itse ehdokkailta mitään, mitä en siis ole tehnyt... Uunilla on yllättäen taas pitkät varausjonot joten ans kattoo).
Herra Darwinin puutarhuri sijoittuu 1870-luvun Britanniaan, Kentin maakunnassa sijaitsevaan pikkukylään Downiin. Down on kuin mikä tahansa muu englantilainen pikkukylä pubeineen ja kirkkoineen, paitsi että kylässä asuu maailmankuulu biologi Charles Darwin, jonka evoluutioteoria aiheuttaa karsastussa jumalaapelkäävissä kyläläisissä. Koska Darwinia itseään eivät maalaisihmiset voi kritisoida (itse asiassa Darwinia -vaikka olikin koko ajan mielissä ja paheksunnan kohteena- itseään ei kirjassa koskaan nähdä tai kuulla), julkinen ylenkatsominen ja hylkiminen osuvat herra Darwinin puutarhuriin, Thomas Daviesiin, jonka tiedetään olevan ateisti, leski ja kahden vähämielisen lapsen isä. Kaiken lisäksi hänen "tiedetään" aikovan tappaa itsensä ja lapsensa.
Herra Darwinin puutarhuri käsittelee niin monia eri teemoja, etten oikein tiedä mikä niistä olisi se keskeisin. Toisaalta ulkoisesti kirjan pääkonflikti on uskonnon ja tieteen välinen taistelu, toisaalta tämä teema kulminoituu me vastaan te -ajatteluksi. Taidan pitää enemmän jälkimmäisesti ryhmiinjakautumisesta. Thomas on selvästi paaria, ja muiden kyläläisten mielestä selvästikin hullu, sillä kuka muukaan menisi pilkkomaan ja polttamaan kuolleen vaimon oikein hyvän tammisängyn? Toisin kuin kylän virallinen kylähullu, jonka voi suoraan leimata hulluksi, Thomasin hulluus on jotain toista: ei kuolaavaa molinaa vaan järkiperäistä ja normeja kaihtavaa hulluutta.
Varsin konkreettinen seuraus kylän normituksesta selviää, kun kylään saapuu kirkon entinen suntio. Kylän miehet päättävät yksissä tuumin hyökätä miehen kimppuun yöllä, tehdä miehelle selväksi ettei häntä haluta tänne toisine ajatuksineen, arvoineen ja normineen. Oudointa on kuitenkin tämän miesten yhteisöllisyyden liima: hakkaamisen osallistuneista miehistä moni tuntee häpeää ja vastenmielisyyttä tekoa kohtaan, mutta ovat yhteisön paineesta lähteneet mukaan. Millaisessa yhteisössä on näin vahva lieka, jolloin edes laittomuuksista ja/tai eettisesti arvelluttavista teoista ei voi kieltäytyä? Tulee väistämättä mieleen erinnäiset jengit, sillä myös ne kuvittelevat olevansa täysin oikeassa ja oikeutettuja omaan lakiin.
Naisten yhteisöllisyys perustuu ennen kaikkea juoruiluun, ilkeilyyn ja selän takana puhumiseen. Miesten tavoin hekin kuvittelevat olevansa aina oikeassa. Kun joku erehtyy taivuttamaan normikäsityksiä, hänet kyllä palautetaan pian ruotuun. Jälleen jään miettimään, miten joidenkin mielipiteillä voi olla niin paljon väliä, että on valmis maksamaan niin kovan hinnan -oman itsensä- ollakseen hyväksytty ja osa yhteisöä?
Carlsonin kirjoitustapaan oli hetken tottuminen. Hän ei käytä perinteistä proosatyyliä, vaan se muistuttaa pikemminkin proosallista runoutta. Kiiltomadon "kakofonia" kuvaa kirjan tekstiä erinomaisesti: kirjan alussa jumalanpalveluksen aikana kaikkien seurakuntalaisten ajatukset sekoittuvat toisiinsa kollektiiviseksi tajunnanvirraksi, välillä kertojan henkilöllisyys ei ole edes tiedossa, ajoittain -lähinnä Thomas Daviesin ajatuksissa- päästään melko lähelle selkeästi rakennettua proosaa. Yleensä minua häiritsisi, ellen tiedä kuka puhuu ja kenen henkilöhahmon persoonaan tämä tieto tästä dialogista kuuluu, mutta Herra Darwinin puutarhurissa se ei haittaa ollenkaan. Teksti soljuu kuin kevätpuro. Lopun kevään kuvaus oli niin vahvaa, että pystyin jo haistamaan keväisen ilman, kuulla varpusten laulun ja tuntea lämmittävän tuulen.
Post scriptum: Onkohan teoksen nimessä tarkoituksella kirjan kolmikanta, Jumala, Charles Darwin ja Thomas Davies?
-----
Herra Darwinin puutarhuri muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Parnasso
Tiede-lehti
Kiiltomato
Kirsi Pihan Lukupiiri
Kuortin blogi
Anita Konkan blogi
Juha Siron blogi
Aamun kirja (Yle Areena, AV)
5 kommenttia:
Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta! Sulla on niin perusteellisia esittelyjä ja arvioita, että kirjoista saa tosi hyvän käsityksen. Kiitos! :)
"Herra Darwinin puutarhuri" kuulostaa edelleenkin merkilliseltä kirjalta, enkä ole varma, haluaisinko lukea sitä. Se taitaa mennä sellaisten kirjojen lukulistalle, että luen joskus, jos tulee sopivasti vastaan. Olen sitä paitsi kuullut, että se aukeaa kunnolla vasta toisella lukemisella, eikä kirja, joka lähtökohtaisesti pitäisi lukea heti monta kertaa, oikein houkuttele.
Sain tämän joululahjaksi. Voi kun pian olisi kunnolla aikaa keskittyä kirjaan! Aloitin jo hiukan, mutta juuri tuosta tajunnanvirtamaisuudesta tuli tunne, että kirjaan pitäisi keskittyä eikä sitä voi vain lukaista läpi, vaikka se kovin ohut kirja onkin. Mutta ehkä jo pian...
Jenni: No kiitos itsellesi! Itse aina kirjoittaessa mietin, että onko tässä nyt mitään punaista lankaa kun koko ajan toistelee sanaa "toisaalta". :)
Itselläni meni teknisesti ottaen (koska ajattelen sitä edelleen) kirjan lukemiseen yksi päivä, jahka sain siitä kiinni. Näin ollen voisin hyvin lukea sen vuoden päästä uudelleen ja katsoa tuleeko uusia valaistumisia.
Mutta lisää toki listalle, on niitä turhempiakin kirjoja joihin käyttää aikaansa!
Reeta Karoliina: Onnittelut hyvästä joululahjasta! Siinä menee jonkin aikaa ennen kuin tekstistä saa kiinni, siis niin ettei enää kiinnitä erityishuomiota kirjoitustapaan vaan sen sisältöön. Itselläni siihen meni kaksi ensimmäistä lukua: ensimmäisen ajan asennoiduin olemaan tietämättömyydessä puhujan identiteetin kannalta, toinen luku meni miettiessä, koska tähän usean kappaleen pituiseen virkkeeseen tulee piste. Kolmannen luvun kirkkokakofonia olikin sitten se luku kun imeydyin kirjaan kunnolla.
Toivottavasti pääset alkuun pian, sillä tämä on kovin mielenkiintoinen pieni romaani. :)
Tästä on niin ristiriitaisia lukijakokemuksia puolesta ja vastaan, että pitäisi lukea itse.. Odottelen, että tulee joskus jossain vastaan ja sun kommenttien perusteella yritän antaa sille ainakin päivän aikaa ennen kuin luovutan. ;)
Tajunnanvirtatekniikka uppoaa muhun todella harvoin, runollinen proosatyyli kylläkin. Kyllä, niillä on iso ero! Ekassa joutuu pinnistelemään pysyäkseen kärryillä, jälkimmäisessä lakkaa välittämästä, koska kieli vie mennessään.
Kiva, että inspiroi, edes yhden koepäivän verran! ;)
Taitaa olla, että kirjassa käytetään molempia tekniikoita, joskin kirjan tajunnanvirta on selvää, ei Finnegan's Wake-osastoa!
Bloggaa toki, miten kirjan kanssa kävi.
Lähetä kommentti