Washington Irving: The Legend of Sleepy Hollow

Luettu: 9.12.2010

Blogosfäärissä törmäsin haasteeseen, jossa on tarkoitus lukea kirja ja katsoa siihen perustuva leffa. Vaikken ottanutkaan -tai ota edelleenkään- haastetta vastaan, päätin lukea erään lempileffani alkuperäisnovellan.

The Legend of Sleepy Hollow kertoo Sleepy Hollow -nimisestä kylästä tulevan USAn itärannikolla. Kylässä asuu Ichabod Crane, paikallisen koulun lehtori, jolla on suuri viehtymys paranormaaliin. Erityisen kiinnostava on kylässä liikkuva tarina päättömästä ratsastajasta, joka yön pimeinä tunteina ratsastaa kylän hautausmaalla ja sen liepeillä, ja vie yöhaahuilijat mukanaan manan majoille. Kun Ichabod päätyy kolmanneksi osapuoleksi kylän mahtisuvun tyttären, Katrina van Tasselin, kosiossa, Katrinan toinen kosija, öykkäri lihaskimppu, päättää tehdä Ichabodin elämästä erittäin hankalan.

The Legendin parasta antia on sen kieli. Tarina on kirjoitettu 1800-luvun alussa, joten sen englanti on täynnä mielenkiintoisia ilmauksia ja outoja sanoja. Itse tarina on ihan OK, mutta pidän leffaversiosta silti enemmän. Deppin hermoraunio rationalisti on paljon miellyttävämpi hahmo kuin Irvingin ahne ja huuhaauskovainen Ichabod. No, tulipa luettua.

Post scriptum: Mielenkiintoisena sivuhuomiona lisättäköön, että New Yorkin osavaltiossa on Sleepy Hollow Cemetary -hautausmaa, jonne Washington Irving on haudattu. Tien toisella puolella sijaitsee Old Dutch Burying Ground, jonne tämä tarina sijoittuu.

-----

The Legend of Sleepy Hollow muualla:
Green Man (englanniksi)

Ei kommentteja: