William Shakespeare: The Tempest

Luettu: 26.5.2011

Jatkan pitkästä aikaa klassikkohaasteella, jossa helpoimmin lähestyttävä kirjailija on Bardi.

The Tempest (suom. Myrsky) on Shakespearen viimeisiä näytelmiä. Milanon herttua Antonio, Napolin kuningas ja heidän possensa ajavat myrskyssä karille ja pelastuvat läheiselle saarelle. Heitä odottaa siellä yllätys, sillä Prospero (Antonion veli ja Milanon valtaistuimelta heitetty, oikea herttua) on valmis takaisinmaksuun. Hän jakaa porukan osiin ja uskottelee kullekin kaikkien muiden olevan kuolleita. Pahimman iskun saa Napolin kuningas, joka uskoo poikansa Ferdinandin makaavan meren pohjassa. Koska Prospero tyttärineen ja palvelijoineen pysyy varjossa, selvinneiden välillä alkaa valtataistelu: kuka takaisin mantereelle päästyään on herttua, kuka kuningas ja kuka hallitsee tätä mysteeristä saarta? Kaiken tanimisen ja juonittelun ohella Ferdinand tulee tavanneeksi Prosperon tyttären ja rakastuu tähän päätä pahkaa, ja sama toisinpäin.

Bardin juonet tuppaavat olemaan kovin tylsiä, luultavasti siksi, että näytelmät lukemattomatkin tietävät juonikuviot melko hyvin. Näinpä yllätyksiä ei sillä saralla kauheasti ole tiedossa, mutta onneksi sitä voikin keskittyä kieleen. Luin Longman Literature -version Tempestista, jossa kieli oli pidetty melko samana, vaikka enimpiä kirjoitusvirheitä (siis nykykieliopin mukaan virheitä) oli muokattu nykyenglannimmaksi. Yksi pääkriteereitä Shakespearen näytelmien eri versioiden välillä valitessani on juuri tuo kieli ja erityisesti sitä selventävä sanasto. Tässä versiossa sanasto oli viereisellä sivulla, mikä teki lukemisesta varsin mukavaa; mikään ei ole ärsyttävämpää kuin lehteillä aina takasivuille etsimään senhetkisen sanan nykymerkitystä.

Lisäksi Longman tarjoaa alkuun melko simppelin johdannon: Bardin elämää, näytelmien aikataulutusta jne. Hieman outoa on laittaa heti johdantoon lukuisia esimerkkejä näytelmän kielen tulkinnasta; luulisi, että lukijan lukukokemuksen parantamiseksi hänen annettaisiin itse saada se löytämisen riemu, kun huomaa vaikkapa proosan ja blank versen käytön eron. No, kenties (oikeutetusti) ajatellaan, että Bardin näytelmissä on tarpeeksi paljon materiaalia syvempäänkin tulkintaan, jolloin kaikkein katetuimmat tulkinnat voidaan lisätä heti alkuun. Ei sitä pyörää tarvitse jokaisen erikseen keksiä. Plussaa vielä Longmanille lopussa olevasta opiskelusivuista, joissa on kysymyksiä, hahmoanalyyseja ja muuta kivaa. Ja onpa siellä vieläpä testi, kuinka paljon lukemastaan tekstistä muistaa. :)

Post scriptum: Tempestista on tehty myös mangasovitus, kuten monista muistakin Shakespearen näytelmistä. Omani on Manga Shakespeare -sarjaa SelfMadeHero-kustantamolta. Kuvituksesta vastaa Paul Duffield, editoinnista Richard Appignanesi ja kieli on englanti. Sovitus on sinällään mielenkiintoinen, sillä Manga Shakespeare tuo näytelmät nykyaikaan. The Tempestissa tämä tarkoittaa taustaa, jossa energiakriisi on heittänyt ihmiskunnan takaisin pimeälle keskiajalle, jossa ympäristöä koristavat ruosteiset tehdasmiljööt ja saastuneen luonnon. Suosittelen lukemaan näitä mangaversioita, mikäli itse näytelmäteksti tuntuu jostain syystä puisevalta.

Alla vielä viekkuun Sibeliuksen sävellystä tähän samaiseen näytelmään. Sopii myös tähän päivään, kun viikon helleaallon jälkeen vihdoin sataa!



-----

The Tempest muualla:
Hannu Marttilan blogi

2 kommenttia:

Amma kirjoitti...

Kivaa, sinäkin olet lukenut viime aikoina Shakespearea ja vieläpä englanniksi, vau! En ole lukenut Myrskyä, mutta aika samantyyppisiäpä nämä näytelmien juonet tuppaavat olevan:)

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Juu, olen itsekin huomannut, että Shakespeare on tässä viime aikoina ollut blogeissa pinnalla. Sä luit King Learin ja Leena Lumi hehkutti Sonetteja. Nenä kirjassa -blogissakin ollaan juuri Sonetit luettu.

Juu, ei Elizabethin aikana kauheasti kirjallisissa piireissä kilpailtu mielenkiintoisimman juonen tittelistä. Mutta onneksi on se kieli. :)