Umberto Eco: Ruusun nimi

Luettu: 9.7.2011
Alkuperäinen nimi: Il nome della rosa
Käännös: Aira Buffa

Ja lisää klassikoita!

Ruusun nimessä matkaamme 1300-luvun italialaiseen benediktiiniläisluostariin englantilaisen fransiskaanimunkki Fra William Baskervillen mukana. Williamia, ex-inkvisiittoria ja loogisista kyvyistään tunnettua munkkia, on pyydetty toimimaan paavin edustajien ja keisarin edustajien välisen neuvottelun neutraalina osapuolena, ja mukanaan tällä on benediktiiniläisnoviisi Adson Melkiläinen. Williamin tehtävälista kuitenkin kasvaa, sillä hieman ennen neuvotteluja eräs luostarin munkeista löydetään kuolleena luostarin alla sijaitsevalla kalliolla. Paavin ja keisarin välinen valtataistelu olisi jo itsessään luostarille hermoja kiristävä tapahtuma, mutta kun joka aamu luostari herää seuraavaan murhaan. Ja kun paavin possen päämiehenä on missä tahansa paholaisen palvelijoita näkevä inkvisiittori.. no, murhat on paras selvittää ennen tyypin saapumista, mikäli neuvotteluissa aiotaan saada jotain aikaiseksi.

Yksi asia, mikä minulle on Klassikkohaasteesta huomannut, on se, miten klassikkostatus tekee kirjasta jotenkin automaattisesti tylsän. Ja jos kirja on vielä tiiliskivi, kuten Ruusun nimi 550 sivullaan, kynnys tarttua kirjaan nousee vielä korkeammaksi. Ja kun laskin kirjan käsistäni, tajusin miten haitallinen tuo em. ilmiö on, sillä pidin Ruusun nimestä hyvin paljon! Moni (ks. alla oleva linkkilista muihin arvioihin) on pitänyt kirjan teologis-filosofisia osia jaaritteluina, mutta minusta ne vain sopivat kokonaisuuteen: kun lopussa saamme tietää murhaajan motiivin, sitä olisi vaikea ymmärtää ilman kirjan, nykymielestämme sangen triviaalien, riidanaiheiden läpikäymistä. Sitä paitsi katolinen kirkkohistoria on minulle ennestään tuntematon aihe (koulussa kun keskityttiin vain luterilaisen kirkon historiaan.. tunnukseton uskonnonopetus, my fat ass!).

Erityisiä ilon hetkiä sain kirjassa käytetyistä, tekstissä kääntämättömistä (mutta kirjan lopussa käännetyistä) latinalaislauseista, joiden aikana sain verestää lukion aikaisia latinan taitoja. Lisäksi Econ pilke silmäkulmassa kirjoitetut lukujen "selitykset" olivat mahtavia. Ajoittain jäin miettimään Williamin minusta outoa käytöstä; kenties Fra Williamin hahmo ei ole sieltä läpimietitymmästä päästä, mutta tämä 1300-luvun aikainen Sherlock Holmes on silti mielenkiintoinen hahmo. Adson käy joskus tosin hermoille, vaikka eihän hänen tapansa hypätä heti yliluonnolliseen selitykseen suoranaisesti hänen vikansa ole, pikemminkin koko senaikaisen kirkkomentaliteetin vika. Tästä erinomainen huomio tuleekin kirjan alkupuolella, kun Adsonin tapaan yliluonnollisia selityksiä preferoiva luostarin apotti yrittää kovasti saadan Williamin myöntämään, että inkvisitiossa noituudesta syytetyt ovat vanhan vihtahousun pauloissa. Ja miettikää, tämä oli tyypin esikoinen!

Kirja on uusintapainos ja osa WSOY:n klassikkosarjaa, ja se käyttää vuoden 1983 suomennosta. Sinänsä suomennos on ihan OK, mutta olisin suonut, että teksti olisi oikoluettu typojen ja pienten kielioppivirheiden takia. On nimittäin harmillista, että näin hyvän kirjan flow'ta häiritsee väärä sijamuoto tai sanan puuttuminen. Kaiken kaikkiaan Ruusun nimi on kuitenkin hienosti erilainen dekkari ja historiallisesti mielenkiintoinen teos, ja se nousee myös painokkaasti suositeltavien kirjojen listalle.

-----

Ruusun nimi muualla:
Kirjavinkit.fi
Amman lukuhetki -blogi*
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Kirjaurakka 2011 -blogi
Perkeleen periskooppi -blogi

* "Selibaatti sopii vain harvoille". AAMEN!

-----

What's in a Name: Plant, which thus concludes this challenge

8 kommenttia:

Artsi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Amma kirjoitti...

Kun luin tämän itse, en ollut kovin ihastunut, vaikka hetkensä kirjalla ehdottomasti oli (arvio löytyy blogista, jos kiinnostaa). Mutta jälkikäteen olen huomannut, että kirjan tunnelma on jäänyt mieleen hyvin kuten monet tapahtumatkin. Joten klassikkostatus on ansaittu!

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Artsi: Vai filmi? Pitänee katsoa joskus. Pelkään tosin, että tilanpuutteesta kaikkein parhaimmat teologiset keskustelut on jätetty pois. Myös seuraava Eco menee lukulistalle; luutarhat kiehtovat aina.

Amma: Lisäsin bloggauksesi linkkilistalle. Meni hetki löytää, sillä Ruusun nimellä ei ole sulla klassikkotagia. Mutta erittäin hyvin kirjoitettu arvostelu!

hdcanis kirjoitti...

Econ seuraava fiktio Foucaultin heiluri on vielä paksumpi ja siinä on vielä enemmän tyyppejä keskustelemassa triviaalista nippelitiedosta ja se on minusta vielä parempi, vaikka toki Ruusun nimi on myös erinomainen kirja.

Amma kirjoitti...

Kiitos linkistä ja kiitos huomautuksesta! Lisäsin klassikkotunnisteen, se oli pudonnut jonnekin. Minulla on muutenkin tunnisteiden siivous ja järkeistäminen menossa, huoh, toivoton urakka...

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

hdcanis: Kas, sinuakin näkyy pitkästä aikaa. Minulle Foucaltin heiluri on tuttu vain fysiikan todistuksena, joten taidanpa lukea senkin Ecolta. Ja hei, ainahan triviaali nippelitieto on mukavaa!

Amma: Olepa hyvä ja voimia tunnisteiden järkeistämiseen! Pitäisi itsekin harkita kirjailijatunnisteiden muuttamista muotoon "sukunimi, etunimi", mutta taidanpa kuitenkin pysytellä tässä islantilaisversiossani. :)

Anonyymi kirjoitti...

Ruusun nimi toi Ecolle aikalailla lukijapalautetta. Hänen esseistiseen kirjaansa "Matka arkipäivän epätodeliisuuteen" on liitetty tämän takia jälkisanat kirjasta. Sen myötä ilmenee myös, että missä siitä ruususta puhutaan. Kehotan lukemaan, sillä semiotiikko yhdistelee miellyttävästi kirjan mittaan myös muita aiheita – jossakin määrin raikkaalla tavalla, joka ei vanhene.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Epäilemättä, eihän tuo ihan katolisen kaanonin yleväisyyttä buustaa. Kiitän lukuvinkistä, menisin heti hakemaan naapurista (kiva asua kirjaston vieressä :D) mutta kun putiikki meni kiinni tunti sitten. Maanantaina uusiksi. :)