Luettu: 18.12.2011
Vuoden Finlandia Junior -voittaja olisi hyvinkin todennäkäisesti saapunut tietoisuuteeni ja lukemisekseni jotain kautta, mutta tällä kertaa kyseessä oli Streisand-ilmiöstä oppinsa unohtanut, salaliittoihin taipuvainen, kaikesta paremmin tietävä persupoliitikon alku Markus Lehtipuu, joka Uuden Suomen -sittemmin jostain syystä poistetussa- blogissaan otti useammankin herneen useampaankin aukkoonsa tämän kirjan palkitsemisesta valtion rahoilla, sillä hänestä kahden 14-vuotiaan tytön seksisuhde on pedofiliaa. Myös eräs erittäin rohkea kirjablogististimme huomautti tyypille, että pedofilia edellyttää aikuista osapuolta. Ei liene myöskään yllätys, ettei Lehtipuu ollut kirjaa edes lukenut, mutta sehän tunnetusti ei näitä erektiossa seisovia (valkoisia heteromies-) moraalinvartijoita estä "penetroitumasta" suomalaisten herkkää kristillistä moraalia murentaviin asioihin.
Valoa valoa valoa on kertomus kesästä 1986: Tshernobyl räjähtää ja säteilyn valuessa Suomeen kaksi 14-vuotiasta tyttöä, Mariia ja Mimi, tapaavat ja löytävät toisistaan ystävyyden ja rakkauden.
Kaunis, kaunis, kaunis! Huotarisen runollinen teksti soljuu hienosti eteenpäin, eikä kirjaa voi oikein tauollekaan jättää. Lisäksi neljännen seinän toistuva rikkominen tuo tarinaan aivan oman lisänsä: aivan kuin minäkin olisi osa Mimin ja Mariian rakkautta! Sitä paitsi se kieli... "Älä lyö sydän. Älä lyö lyötyä."... ei, kaikki yritykset ovat latteita. Kyllä te saatte lukea tämän itse ja nauttia sen sarjatulena tulevasta valosta valosta valosta. Vaikka pelkäisitte minunlaillani sekä rakkautta että ydinräjähdyksiä.
Listani serkuilleni tulevaisuudessa lahjaksi annettavista kirjoista sai jälleen uuden asukin.
-----
Valoa valoa valoa muualla:
Parnasso
Turun Sanomat
Sivupiiri.fi
Kirjainten virrassa -blogi
Sonjan lukuhetket -blogi
Lastenkirjahylly
Luen ja kirjoitan -blogi
5 kommenttia:
Tämä kirja on minulla lainassa tällä hetkellä, mutta en ole vielä ehtinyt lukea sitä. Kiinnostavalta vaikuttaa.
Ja kiitos kehuista, hihi, rohkea blogisti kiittää. :D Lehtipuu on kyllä aivan oma lukunsa, huh mikä tyyppi!
Hei!
Eksyin jostakin tänne ja huomasin tämän Valoa-tekstisi. Itsekin luin kirjan muutama päivä sitten ja vielä vähän sulattelen. En niinkään takertunut tuohon tyttöjen väliseen suhteeseen vaan kirjaan sulattamista vaatii kirja ihan kokonaisuutena. Aika rohkea veto ja erikoinen kirja! Luulen, että itsekin kirjoitan kirjasta muutaman rivin lähiaikoina.
Anki: Oi, sulla on vielä nautinto edessäpäin! Kun luin sitä kommenttiketjua ja huomasin sut siellä niin susta tuli mun sankari! Itse pystyin vain lukemaan kommenttiketjun läpi, mutta sä uskalsit taistella sitä järkyttävää idiotismia vastaan; onneksi edes se jeesusmaakari painui vetämään sitä raamattuaan käteen muualla. Saatana, mitä porukkaa!
Joana: Moikka vaan, tänne eksynyt! :) Kyllä, kirja vaatii sulattelua niin sisällöltään kuin muodoltaankin. Blogisisko on jopa analysoinut kirjan postmoderniutta. Postmoderni tai ei, hieno ja kokeileva kirja!
Minäkin löysin tänne sattumalta ja olisin kernaasti lukijaksesi liittynyt, mutten löytänyt sellaista kohtaa mistään.
Samanalainen tunnelma täälläkin lukemisen jälkeen: on vaikea kuvata kirjaa, joka on ennen kaikkea koettava itse. Sikskin ja juuri siksi tämä kirja on vahvavahvavahva. Ja kieli, lentäminen on pientä silloin kun teksti alkaa liihottaa. Huotarisen kieli on juuri sellaista.
Ciao, Kirahvi! Ei ollut tullut mielenkään mokoma liittymisnamiska, joten lisäsin sellaisen sivupalkkiin. Kiitos huomiosta ja tervetuloa porukkaan!
Kyllä, kieli on ehdottomasti yksi kirjan vahvuuksista. En osaa kuvitellakaan tätä kirjaa perusproosana, sen verran limittynyt se on koko tarinaan ja sen teemoihin.
Lähetä kommentti