Luettu: 19.7.2012
Alkuperäinen nimi: Marekors
Käännös: Outi Menna
Dekkarihalu iski taas. Tämä tuntuu olevan tänä vuonna erityisen toistuva tapahtuma. Onkohan minua purrut jokin rikosvirus?
Harry Hole on pohjalla. Viina vetää siihen malliin, että poliisijohtaja uhkaa erottamisella tai erolla. Kesäkuumalla porukka on lomilla, Harryn eropaperit pomon pöydällä odottamassa töihinpaluuta, ja joku perkele tappaa nuoren naisen ilman yhtä sormistaan ja tähdenmuotoinen timantti silmäluomen alla. Koska ketään muutakaan ei ole tarjolla, Harry joutuu ottamaan jutun tutkittavakseen, "kaverinaan" nemesiksensä Tom Waaler. Murhia tulee lisää, kukin veritimantein ja puuttuvin sormin. Tutkijoille käy selväksi myös, että numero 5 on tappajalle tärkeä ja tietoa myös okkultismista
löytyy.
Kyllä tämä selkeästi Nesbøn kynänjälkeä. Sangen nopeatahtinen dekkari ja kyllähän sitä sivua toisensa jälkeen mieluusti kääntää. Ongelma on vain jutun epärealistisuus. En jaksa uskoa, että edes paatunut psykopaatti jaksaisi solmia tällaisen verkon kaikkine symbolismineen vaikka kuinka haluaisi murhata. Koko jutun ärsyttävin piirre on kuitenkin omat odotukseni: takakannen kuvaus ja kirjan nimi painottavat kovasti veritimantteja. Ja yhteiskunnallisesti valveutunut kuin olen, oletin tietysti
Panssarisydämen tapaista kansainvälistä romaania. Mutta ei. Ei mitään raskasta kritiikkiä veritimanteista, niiden vaikutuksista alkuperäisväestöön ja
heidän kansantalouteen, niiden etiikasta, ja niin edelleen jatkuen mahdollisesti vielä elektroniikkamme "verimetalleista" eli konfliktimineraaleista: tinasta, tantalumista, volframista ja kullasta, joilla on samanlainen vaikutus kuin jalokivillä.
Tästä huolimatta Veritimantit on ihan mukava opus. Se on viihdyttävä ja kuluttaa aikaa ihan kätevästi. Ikävä kyllä tarina ei juurikaan jää mieleen sen kummemmin. Ei siis Nesbøn parhaimmistoa. No, tulipa luettua.
-----
Veritimantit muualla:
Helsingin Sanomat
Kirjavinkit.fi
Nipvet-blogi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti