Luettu: 23.8.2009
Alkuperäinen nimi: La Moustache
Käännös: Kristina Haataja
Kaksi muuta suomennettua Carrèren kirjaa (Valhe ja Huviretki painajaisiin) tekivät niin huomattavan vaikutuksen, erityisesti jälkimmäinen, että etsin käsiini kolmannenkin suomennetun teoksen, Viikset. Romaanin perusteella Emmanuel Carrèren itsensä ohjaama leffaversiokin tuli Rakkaus & Anarkiaa -paketin mukana (tai kirja leffan mukana, kuinka vain).
Viiksissä miehen, jonka nimeä ei mainita koko kirjan aikana, identiteetti alkaa rapisemaan kun hän leikkaa mielijohteesta viiksensä rutiiniparranajon yhteydessä. Koko ikänsä viiksekkäänä ollut mies on yhtäkkiä viiksetön, mutta edes vaimo ei huomaa mitään eroa, ystävistä ja työkavereista puhumattakaan. Identiteettikriisin aikana mies epäilee omaansa ja muiden, erityisesti vaimonsa Agnèsin, mielenterveyttä ja päätyy varsin radikaaleihin toimenpiteisiin.
Viiksien aikana Carrère tekee juonellisesti useita täyskäännöksiä saaden minut älähtämään ääneen ties kuinka monetta kertaa "Mitä vittua?!" Viimeistään lopetuksessa kulmakarvat kohoavat ja älähdyksiä tulee entistä tiheämmin. Viikset saavat kyseenalaistamaan paitsi miehen ja vaimon mielenterveyden tilan, myös omani. Vaikka alusta asti on lukijalle selvää, että todennäköisyydet ovat vaimon ja ystävien puolella, jotenkin Carrère onnistuu vetämään lukijan miehen ajatusten puolelle vaikka ne ovat kuin suoraan B-luokan toimintaleffasta. Pakko nostaa hattua tälle saavutukselle. Carrère ei kuulemma ole itsekään ihan varma, mistä Viikset kertoo, mutta juuri tästä monitahoisuudesta pidän. Viikset ei ole valmiiksipureskeltua tekstiä ja kukin saa lukea siitä, mitä haluaa. Minä luen siitä ihmisen psyyken heikot kantimet ja sen rakennelmien juoksuhiekkamaisen perustan. Oikein mukavaa vaihtelua yleisiin ihmissuhdevatvomisiin. Pidän Viiksien tunnelmasta, vaikkei viiksien merkitys naisena minulle ihan aukenekaan.
-----
Viikset muualla:
Helsingin Sanomat
Koko lailla kirjallisesti -blogi
Alaston lounas -blogi
