Luettu: 5.9.2009
Et tu, Brute. Koljatista kohkattiin kovaan ääneen ja kissankokoisin otsakkein torstain (3.9.) lehdissä, joten kirjalta ei oikein voi välttyä, ellei ole täydellisessä uutiseristyksessä. Perjantaina tilanne kehittyi entisestään, kun kirjaa lukematta sitä kommentoivat kirjassa enemmän tai vähemmän suorasti esiintyvät henkilöt lehdissä; joku lehti tarjoili vieläpä kaikkein muhevimmat sanankäänteet Koljatista. Teeman mielenkiintoisuuden ja sitaattien takia sekä Tervon tuntien tein jotain, mitä ei Pottereiden jälkeen ole tullut tehtyä: ostin kirjan kovakantisen version päivien sisällä ilmestymisestä.
Koljatti on siis satiiri suomalaisuuden ytimestä: mediasta, politiikasta ja yhteiskunnasta, pyhästä kolminaisuudesta ja kansakunnan kivijalasta. Pääosassa on parimetrinen, kuuluisaa airistolaista apinaenglantia vääntävä raitis pääministeri Pekka Lahnanen. Lahnanen vaikuttaa perussuomalaiselta perusharmaalta hujopilta. Todellisuudessa Lahnanen on seksipeto ja sivu sivulta selvemmin sekoamisen partaalla, joka kulminoituu erääseen Cambridgen professoriin. Kameorooleja kirjassa on Alexander Stubbilla, Mauri Pekkarisella, Anni Sinnemäellä, Paula Lehtomäellä, Timo Soinilla, Halosella sekä erinnäisillä muiden maiden päämiehillä. Ja Kekkosella, jonka oppeihin Lahnasen arvomaailma on kasattu.
Ensiajatus kirjan sulkemisen jälkeen: "Hillitöntä!" Seuraava ajatus: "Kun Vanhanen sanoo iltapäivälehdessä olevansa otettu, on selvää että tyyppi ei tiedä yhtään mistä puhuu." En ole varma, millä logiikalla Koljatti on Vanhaselle kunnianosoitus; pelkkä päähenkilön nimen muuttaminen (suurimman osan) muiden nimistä jäädessä oikeiksi on minusta erinomaista vittuilua Vanhas-Ruusus/Kuros -tanimiselle. Koljatin rakenne -ja eräs teemakin- muistuttaa kovasti John Fowlesin The Collectoria. Tervo on selvästikin erinomainen kirjoittaja: jotakuinkin kerran luvussa päädyn jossain vaiheessa tekstiä miettimään tapahtuuko tämä nyt todellisuudessa vai Lahnasen unenpuutteen, kofeiinin ja stressin aiheuttaman ylivirittyneen mielikuvituksen "todellisuudessa". Näiden välillä hyppiminen on mielestäni erinomaista; tyylilajinahan tätä tekniikkaa kutsutaan maagiseksi realismiksi, mutten pysty jostain syystä liittämään termiä Tervoon.
Näiden lisäksi Tervo pelaa onnistuneesti laivanupotusta suomalaisuuden kanssa: kaikkiin laivoihin -yhden ruudun mediapaatteihin, kolmen ruudun poliittisten päätösten pursiin ja viiden ruudun yhteiskunnan olennaisuuksien luksuslinereihin- osutaan ja ne upotetaan. En tiedä, mikä Tervon lukuisista teoksista on tällä hetkellä kirjallisuuden lukulistoilla eri yliopistoissa, mutta jos minä saisin päättää, Koljatti olisi olennaista luettavaa jo kirjallisten ansioidensa ja yhteiskunnallisen kritiikin takia, sen viihdyttävyydestä puhumattakaan. Helsingin Sanomien kriitikon mielestä vitsi ei riitä, minusta riittää tarpeeksi pitkälle. Kukin tyylillään; itse en erityisemmin pidä Tervon historiaalisista romaaneista, karsastanhan niitä muutenkin.
-----
Koljatti muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Uusi Suomi
Aamulehti
Kirsi Pihan lukupiiri
