Luettu: 14.10.2009
Alkuperäinen nimi: Banat al-Riyad
Käännös: Sampsa Peltonen
Riadin tytöt on lukuvinkkipoiminta Lumikilta. Kannen kuvaus "Sinkkuelämää-bestseller Saudi-Arabiasta" olisi muussa tapauksessa ollut karkottava tekijä, mutta kun kyseessä nyt on kirja Saudi-Arabiasta, josta en ollut löytänyt edustajaa Kirjalliseen maailmanvalloitukseen. Näin ollen chick-lit -kuvauksen aiheuttama vastenmielisyys joutui väistymään.
Riadian tytöt on rakentunut (fiktiivisen?) sähköpostilistoille blogatuista viesteistä. Anonyymi kertoja kuvaa viesteissään neljän saudinaisen elämää, jossa länsi, luksus ja naiseus vääntävät jatkuvasti kättä tiukan islamin tulkinnan, perinteiden ja kaduilla partioivan siveyspoliisin kanssa. Gamra pääsee naimisiin, mutta homma kaatuu kun edes raskaaksi hankkiutuminen ei pidä Rišadia kotona. Gamra saa tuta yhteiskunnan kaksinaismoraalin, jossa eronneesta naisesta (jolta ei tietenkään eron sattuessa kysytä mitään, mies päättää) tulee hylkiö kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin ei olisi naimisissa ollutkaan. Michelle on Yhdysvalloissa elänyt ja opiskellut feministi, joka löytää Sen Oikean; ikävä kyllä Faisal on täysin sukunsa tossun alla eikä parilla ole tulevaisuutta Faisalin suvun kieltäytyessä antamasta Faisalin naida korkeasti koulutettua, itsellistä naista. Sadim allekirjoittaa aviosopimuksen Walidin kanssa, mutta sen ja hääseremonian välillä Sadim harrastaa seksiä Walidin -oletettavasti laillisen aviomiehensä kanssa- ja et voíla! Sadimista tulee seuraavana aamuna eronnut nainen. Lamis on nelikon rohkein: lääketieteellisessä opiskeleva nainen, joka pidätetään siveyspoliisin saatua hänet kiinni kahvittelusta ystävänsä veljen, šiiamuslimin, kanssa.
Yhtäläisyyksiä Sinkkuelämää-sarjaan todella on, niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttikin: kuten kaikessa muussakin chick-litissä, Riadin tytöissäkin pääosassa on shoppailu ja luksus sekä miehet. Konteksti ja naisten suosimat keinot ovat toki erilaisia, mutta lopputulos on että aina se elämä pyörii miesten ympärillä. Niin Riadissa kuin Manhattanillakin kukin heteronainen on jatkuvasti tuntosarvet pystyssä vainutakseen miehen, jota voisi rakastaa ja jonka kanssa mennä naimisiin. Tämä todella on jopa feministisimmän Michellen unelma: päästä naimisiin rakastamansa miehen kanssa. Erityisesti -jostain täysin käsittämättömästä syystä- korostetaan vielä unelmaunelman olevan päästä naimisiin ensirakkautensa kanssa. Rasittavaa. Mikä siinä on, että kulttuurista riippumatta nainen ei voi olla kokonainen, kunnioituksen arvoinen ihminen ilman miestä ja mukuloja?! Riadin tytöissä on luonnollisesti myös onnellinen, siirappinen loppu, kuten chick-litissä aina.
Vielä raivostuttavampaa oli toinenkin yhtäläisyys länsimaiseen -ja ilmeisesti universaaliin- tapaan: naiset eivät suuntaa vihaansa miehiin vaan toisiin naisiin. Otetaanpas esimerkkejä. Kun Gamra saa kenkää Rašidilta, hän rukoilee jumalaa tekemään Rašidin siskojen ja tytärten -Gamran tilanteeseen siis täysin syyttömien naisten!- elämistä yhtä kurjaa kuin hänen elämänsä! Gamra myös esiintyy Rašidin siskona chatissä lähettäen eräälle casanovalle tämän kuvan ja kertoen hänelle myös siskon nimen. Ei mikään pikkujuttu Saudeissa! Lopussa Michelle järjestää itselleen kutsun ensirakkautensa Faisalin häihin ja Faisalin moittimisen ja nolaamisen sijaan Michelle keskittyy ruotimaan, kuinka rumempi ja alempiarvoisempi morsian -joka hänetkin on naitettu Faisalille!- on Michelleen itseensä verrattuna. IHAN TOSI!!! Gamran avioliitto siis kaatui miehen pettämiseen (tulkintakysymys, sillä periaattessa Rašid oli ollut Carrien kanssa jo monta vuotta, mutta koska suku ei sitä hyväksynyt, he järjestivät pojalle pakkoavioliiton), ja tilanteen paljastuttua ystävät haukkuvat Carrien Gamran kanssa. Kun Sadim tutustuu Firasiin ja pelehtii yli kolme vuotta miehen kanssa senkin jälkeen kun hänet on naitettu toiselle kellään Sadimin ystävistä -edes Gamralla- ei tule mieleenkään ajatella tilannetta Firasin vaimon näkökulmasta, vaikka vuotta aiemmin huudettiin kurkku suorana Gamran epäreilua tilannetta!
Yleisesti ottaen Riadin tytöt oli ihan kiva. En olisi koskaan lukenut sitä, ellei se olisi nimenomaan Saudi-Arabiasta, sillä sen teemat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Vaikka kirja on toki saudimittapuulla feministinen, en voi hyvällä tahdollakaan lukea sitä kuuluvaksi samaan feminismiin itseni kanssa. Perkele kun pitää miesten perässä ollessaan unohtaa oma arvonsa kokonaan! Rakenne oli ihan mielenkiintoinen: viestit ovat pituudeltaan muutaman sivun mittaisia, joten yksittäiset luvut eivät ole liian pitkiä. Kaikkein eniten kuitenkin harmittaa se, että vaikka Alsanea lähinnä Michellen suulla suomii Saudi-Arabian kaksinaismoraalia ja naisten huonoa asemaa, hän vain kuvaa tilanteen aiheuttamia asioita päähenkilöidensä elämässä. Kertaakaan hän ei pyri selvittämään perinteiden taustoja, sitä mikä tämän tilanteen aiheuttaa ja mitä sille voisi siis tehdä! Tämä saa koko kirjan "feminismin" vaikuttamaan lähinnä päälleliimatulta provosoivalta aiheelta, ei oikeasti merkitsevältä ideologialta tai aatteelta. Ja tämä on helvetin suuri pettymys. Vaikka Riadin tytöt onkin uraauurtava teos laventaessaan länsimaisen kirjallisuuden ideaa Lähi-idästä, avatessaan saudinaisten abayyoita (se kaapu joka jättää näkyviin vain kasvot, ellei naisella ole vielä päällä niqab joka peittää kaiken vielä nenästä alaspäin... letterbox ladies, anyone?) ja kuvatessaan saudieliitin naisten elämää kahden vastakkaisen ideologian ristitulessa, se on siltikin loppupeleissä ihan samaa huttua kuin mikä tahansa muukin chick-lit: miehiä, luksusta, miehiä, shoppailua, miehiä. Siinä näiden ja muiden chick-litnaisten elämä viidellä sanalla.
-----
Riadin tytöt muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
YLE
Kotiliesi-lehti
Lukupaikka-blogi
Sivupiiri-blogi
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Saudi-Arabia
