Alkuperäinen nimi: The Clockwise Man
Käännös: Lotta Toivanen
Parin viikon mittainen japanin kielen kurssi veti sangen tehokkaasti allekirjoittaneesta kaikki mehut. Hiragana-, katakana- ja kanjimerkkejä opetellessa ei juuri jää(nyt) aikaa lukemiselle... tai pikemminkin aivot ovat niin täynnä hitoja ja kazeja ja ta/ti/tu/te/to-sarjoja, ettei lukemisesta tullut enää mitään, saatikka blogin päivittämisestä. Pahoittelen ja yritän löytää tasapainon japanin kirjoitussysteemin ylläpitämisen ja kasvattamisen sekä muun elämän välillä.
Jatkamme toisella kirjastosta löytyneellä Doctor Who-kirjalla (toinen on jo luettu). Tikittävä painajainen tuo Tohtorimme kumppaneineen jälleen galaksimme periferiassa sijaitsevalle pikkuplaneetalle ja Lontooseen. Vuosi on tällä kertaa 1920-lukua ja kaksikko tulee vahingossa osallisiksi salaseuraa, jonka naapurustoa terrorisoi mysteerinen, metallinen murhaaja. Alkaa näyttää siltä, että kaupungissa on muitakin muukalaisia kuin Tohtori ja hänen tulee paljastaa kaikkien naamioiden (ja naamioden lisänaamioiden) taa estääkseen jälleen kerran Lontoon pahiksilta.
Saman tunteen jakavan yleisön puutteesta jatkan Tohtorin hehkutusta. Tohtori on niin uskomattoman vetävä juuri siksi, että hänen persoonansa on niin avoin. Hän on yli 900-vuotias ajan herra, joka on nähnyt sotia, joukkomurhia ja muuta pahuutta todella paljon. Tämän lisäksi Tardis tuppaa viemään Tohtoria tällaisten tapahtumien joukkoon: mieti miltä tuntuisi olla se, jonka harteilla lepää kenties koko universumin elämän jatko tai sen tuhoutumien kerta toisensa jälkeen? Kaikesta tästä huolimatta Tohtori on säilyttänyt kosketuksen sisäiseen lapseensa ja pystyy vaikeimmassakin tapauksessa huumoriin:
Aamu oli kirpeä. Tohtori puhalteli kylmään ilmaan pitkiä huurukiehkuroita. Hän käveli lätäköihin, jotka olivat jäätyneet yöllä, rikkoi riitettä ja loiskutteli vettä. Kerran jalka luiskahti jään kantaessa, ja hän oli vähällä kaatua. Tohtori tasapainoili pystyssä pyöritellen tuulimyllynä käsivarsiaan. Hän nauroi pitkään ja äänekkäästi, ja moni kiireinen aamukohmeinen kulkija katsahti häneen kummissaan. (s. 111)
Kaiken näkemänsä jälkeen hän pystyy edelleen katsomaan maailmaa lapsen silmin ja nauttimaan todellisesta elämänilosta: ritteiden rikkomisesta, voikukan siemenien puhaltamisesta, leikkiä tyyny-, lumi- tai vesisotaa, liukuportaiden vastakkaiseen suuntaan juoksemisesta, keinumisesta, lastenkirjojen lukemisesta, lumihiutaleiden pyydystämisestä kielelle, sateessa tanssimisesta... Miten vastustaa sellaista, joka saa niin hyvälle tuulelle? :)
-----
Tikittävä painajainen muualla:
Höh, ei ole muualla, ei suomeksi eikä oikein englanniksikaan. Miten tämä on mahdollista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti