Charlaine Harris: All Together Dead

Luettu: 3.4.2011

Kyllä, 'dead'-sana sen kertoo: Sookien matkassa jatketaan taas puolisen vuoden tauon jälkeen. Ja kuten ennenkin:

HERE BE SPOILERS!

All Together Deadissa (ei suomennettu; vielä...) Sookien yritykset rauhalliseen elämään eivät ota onnistuakseen. Billin häntäheikkeily korpeaa Sookieta edelleen ja seuraavan -ihmistiikeri Quinnin- kanssa pitäisi saada suhdetta kehittymään. Kun Louisianan kuningatar värvää vastahakoisen Sookien mukaansa lähiosavaltioiden vampyyrien kokoukseen, Sookie on taas seilaamassa päin ongelmia. Tällä kertaa ongelmien suurimman aiheuttajan tittelistä kilpailevat toistensa kanssa kuollettavasti tanivat vampyyripoliitikot sekä anti-vampyyrikirkko Fellowship of the Sun. Ja näiden välissä Sookien pitäisi hoitaa toimensa kuningattaren ihmisosallistujien mielenliikkeitä tutkien ja vieläpä vältellä myös kokoukseen osallistuvaa Billiä. Hengissäkin olisi tietysti mukava pysyä.

Jaa-a. Edellisosan aiheuttama ärsytys on laantunut ja Touch of Dead -novellikokoelman tapahtumiin ei viittailla. Tällä kertaa kukaan -tai no, ainakaan kovin moni- ei ole runtelemassa Sookien naamaa. Juonenkehitykseltään sarjaan saadaan hieman lisää vauhtia: Fellowshipin sekopäät jatkavat täydellisen hullua menoaan; voikohan kukaan lukija millään tasolla sympata tätä porukkaa? Itseäni kirkko ärsyttää aivan suunnattomasti: miten joku voi olla noin idiootti?! Vaatiiko tuollainen lampaamaisuus jotain aivan erityisiä kykyjä? Toivottavasti tyypit saadaan pois päiväjärjestyksestä jossain vaiheessa. Sookie sen tuskin tekee, mutta Pam voisi kyllä vetää niiden johtoporrasta turpaan.

Mukaan tulee myös uusia hahmoja. Barry on kokouksen järjestävässä (vampyyri)hotellissa työntekijänä ja ensi kertaa elämässään Sookie huomaa olevansa ajatustenluvun kohteena. Sookie on tietysti aivan pähkinöissään siitä, että on tavannut toisenkin telepaatin, mutta Barry ei ole sinut kykyjensä kanssa vaikka hän lopulta Sookien kanssa joutuukin julkisella paikalla niitä käyttämään. Kenties Barrya nähdään jatkossa. Ja sitten on tietysti Eric. Tyyppi on näköjään päättänyt liehakoida Sookieta Quinnista huolimatta ja tällä kertaa hänenn tilaisuuksien hyväksikäyttäminen menee aika pitkälle ja Sookie huomaa ikäviä jälkiefektejä Ericin muka-ritarilliselle pelastukselle. Jos mitään hyvää, niin ainakin Bill ei pidä asiasta. Hyvä.

Juu, sarjan lukeminen jatkuu edelleen. Katsotaanpa, mitä ärsyt-ö-mittari sanoo seuraavasta osasta. Tämän perusteella ainakin ihmissuhdemössöisestä kuopasta ollaan nousemassa.

-----

All Together Dead muualla:
Fyrefly's Book Blog -blogi (englanniksi)
Lucybird's Book Blog -blogi (englanniksi)
Fembat Unhinged -blogi (englanniksi) (No! We certainly do NOT want more "sookie nookie"!

4 kommenttia:

Artsi kirjoitti...

Ihmistiikeri..jep jep. Onkohan kirjailijalta ideat loppumassa kun alkaa tulemaan viidakoneläimet jo vastaan? Töllösarjassa on ainakin ollut niitä koiraihmisiä (tai jotain muodonmuuttujia), ihmissusia ja sitten se joku jumalatar joka näytti joltain sikanauta-hybridiltä.

Näitä alkuperäisiä kirjoja en ole lukenut mutta sitä TV-sarjaa on tullut välillä katsottua. Tuli luettua Guillermo del Toron/Chuck HoganinVitsaus oli ihan ok veto tähän vampyyrigenreen.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Jaa-a, enpä sanoisi seuraavien osien takia, että ideat olisivat suoranaisesti hyytymässä, ehkä Harris vaan haluaa laajentaa yhden muodonmuuttajan ja ihmissusien ulkopuolelle. Ja se sikanauta-hybridi oli kreikan mytologiasta tuttu mainadi, Dionysoksen palvelija.

Myönnetään: olen katsonut kaksi ensimmäistä kautta. Kolmas on kuulemma Ylellä alkanut tässä kevään aikana; ehkäpä sekin tulee katsottua jahka saavat DVD-version videovuokraamoon asti.

Jumitan tällä hetkellä del Toron sarjan toisessa kirjassa. Jotenkin se vain ei toimi ollenkaan, eikä läheskään yhtä hyvin kuin se ensimmäinen osa. Siinä oli, kuten sanoit, originaali lähestymistapa vampyyrigenreen, mutta kakkonen tuppaa olemaan sitä perus-survival horroria. No, ehkä saan luettua sen kesän aikana, ja toivottavasti sarjan laatu nousee loppua kohden taas.

Anonyymi kirjoitti...

"No! We certainly do NOT want more "sookie nookie"!

Do you want me to mark the items in reviews intended to be amusing/sarcastic in future? Perhaps hold up a board so its easily recognisable?

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Anonymous: Welcome to the wonderful world of Internet Poe's law that transcends religious fundamentalism! Plus I suck at the more subtle sarcastic items. a Leonardish sarcasm sign, anyone?