Luettu: 18.5.2011
Kuvitus: Clément Oubrerie
Alkuperäinen nimi: Aya de Yopougon
Käännös: Kirsi Kinnunen
Kirjallinen maailmanvalloitukseni jatkuu sarjakuvan muodossa Afrikan mantereelle. Varsinainen vinkki tuli Sallalta.
Aya - Elämää Yop Cityssä kertoo nuoresta naisesta nimeltä Aya ja hänen ystävä- ja perhepiiristään, jotka asuttavat Norsunluurannikon etelärannikolla sijaitsevaa Yopougonin kaupunkia eli Yop Cityä. Vanhoilliset perinteet kamppailevat uusien tuulien kanssa kuuman auringon alla, jossa eräät ovat ahneita, toiset hutiloita, jotkut kunnianhimoisia, jotkut ihan vain idiootteja. Eli jotakuinkin samaa kuin missä tahansa muuallakin maapallolla.
Kirja oli nopealukuinen, mutta jäi ainakin allekirjoittaneelle hyvin mieleen. Okei, kirjoittaja on saanut viestinsä perille: vaikka media kuvaakin Afrikkaa suurimman osan aikaa sotien, pakolaisten ja nälänhädän kautta, sielläkin eletään ihan tavallista elämää. Ikävä kyllä. Tämä nimittäin tarkoittaa, että avioton ja paksuksi pamahtanut nuori nainen miettii takakuja-aborttia á la henkari, muksun isä on hunttio, on perheväkivaltaa, bileisiin hiippailevaa nuorisoa, tekopyhää uskontoa ja ankaria vanhempia. Teemojen todentuminen on tosin suomalaisen näkökulmasta outoa: perheväkivalta on normi, naisten asema surkea ja ankarat vanhemmat tarkoittavat sitä, että hermostutaan kun tytär ilmoittaa haluavansa opiskella lääkäriksi; naimisiin sen pitäisi mennä äkkiä ja toimia poikatehtaana! Minusta tuntuu, että kirjan on tarkoitus olla kevytmielinen kuvaus afrikkalaisarjesta, mutta minua ei kauheasti naurata, tai edes hymyilytä. Mitä hauskaa on siinä, että isä hakkaa jälkikasvuaan?
Kirjassa on bileiden takia norsunluurannikkolaista musiikkia, jota voi kuunnella samalla kun miettii, miten masentavaa onkaan huomata, että Afrikka on kaikin negatiivisin tavoin juuri samanlainen kuin muukin maailma; yritä siinä nyt ajatella sitten positiivisesti. Jos kaipaa lisää kulttuuria, voi käyttää kirjan lopussa olevia reseptejä afrikkalaisen aterian valmistamisessa ja edistää tunnelmaa vielä oikein oikein kietaistulla pagnella ja tassabaa pyörittämällä.
-----
Aya muualla:
Helsingin Sanomat (vaatii maksullisen digilehtitilauksen; tsik, tsik, HS!)
Sallan lukupäiväkirja -blog
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Norsunluurannikko
2 kommenttia:
Nojoo, eihän nuo iloisia asioita ole - mutta ehkä juuri tuo tunne oli "iloinen", että kaikki afrikkalaiset ongelmat eivät ole nälänhätää, sotia tai aidsia, vaan "tavallisia" ongelmia. Eipä siitä ole pitkä aika kun Suomessakin ajateltiin yleisesti ettei tyttöjä kannata kouluttaa, ja ne henkariabortitkin olivat Euroopassa kovin yleisiä - veikkaan, että kouluttamattomilla ja köyhillä alueilla niitä tehdään Euroopassa vieläkin.
No onhan siinä sekin, juu. Ehkä katson asiaa enemmän siltä kantilta, millaisen maailman (ja niiden ongelmien) pitäisi olla, ja väkivalta ja sen uhka muiden muassa eivät niitä ongelmia pitäisi olla. Teiniraskauksista puhumattakaan. Siinä iässähän ideaalisti suurin ongelma olisi koulutuksesta päättäminen!
Ja juuri noita samoja on Euroopassakin, varsinkin tiettyjen etnisten ryhmien joukossa, ainakin mitä koulutukseen tulee. Toivon mukaan Suomen lainsäädäntö abortin osalta ei vaadi vanhempien osallistumista, jolloin voi mennä ammattilaisten hoidettavaksi eikä takakujahenkaristille.
Lähetä kommentti