Karin Slaughter: Sokaistu

Luettu: 17.6.2011
Alkuperäinen nimi: Blindsighted
Käännös: Inka Parpola


Dekkarinnälässä sivukirjastossani kierrellessä muistin edellisen Slaughterilta lukemani opuksen ja mietin, olisiko Atlanta-sarja saanut jatkoa. Ei ainkaan niillä hyllyillä, mutta sen sijaan vastaan tulikin Slaughterin esikoinen.

Sokaistussa USAn syvässä etelässä, raamattuvyöhykkeellä Georgian osavaltiossa sijaitsee pikkukaupunki Heartsdale, Grant Countyn piirikunnassa. Eräs päivä kaupungin lastenlääkäri ja patologi, Sara Linton, menee siskonsa kanssa paikalliseen kahvilaan lounaalle ja löytää naisten vessasta Sybil Adamsin, paikallisen yliopiston opettajan. Kuoleva Sybil on veren ympäröimänä, sillä joku on leikannut tämän vatsaan ison ristin ja raiskannut Sybilin sekä haavan että vaginan kautta. Sybilin murhaa selvittää Saran ex-mies Jeffrey Tolliver. Käy ilmi, että murhaaja on sekä seksuaalisesti (raiskaa haavan... luultavasti, joo) että uskonnollisesti täysin kieroutunut psykopaatti, joka huumaa uhrinsa sokaisevalla belladonnalla. Pikkukaupungin poliiisivoimat pyrkivät selvittämään tapausta mahdollisimman nopeasti, mutta kaikki eivät pysty kohtaamaan menneitä tapahtumia historioissaan päästäkseen sekopäähän käsiksi. Ja sitä ennenhän saadaan lisää uhreja.

Sokaistun alkuastelema on niin kauhufilmeistä tuttu: pieni amerikkalaiskaupunki ja täydellisen kiero sarjamurhaaja. Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä, mutta siinä missä Hesarin arvio kiittelee hahmojen psykologisesta syvyydestä, minulle se kaikki ihmissuhdevatvominen on kovin pitkästyttävää. Pakko kuitenkin nostaa hattua yhdelle kulmiakohottavimmalle rikokselle: raiskaus haavaan. Tuo on jo aika perkeleen sairasta, ja ihan perinteinen raiskaus on jo itsessään sairasta. Toinen huomio (meinasin kirjoittaa 'tuomio'... freudilainen lipsahdus) tuli kirjan lopusta: päähenkilö, Lisbet Salanderimainen naishahmo päätyy pahiksen kynsiin -kuviohan nähtiin myös Triptyykissä. Kuitenkin, kaiken tämän valituksen jälkeenkin, kirja tuli luettua vajaasta neljästä sadasta sivusta huolimatta parissa päivässä. Hyvin kirjoitettu ja pahiksen henkilöllisyyden tietämiseksi tulee sivuja käännettyä reippaaseen tahtiin. Ja kuitenkin, taas, nostan pöydälle saman ongelman kuin Triptyykissä: miksei sen kusipään patologiaan juuri puututa? Haluan kuulla tekstissä selityksen siihen, miksi joku päätyy tekemään jotain tuollaista kuin Sokaistussa.

Okei, Slaughter saa kolmannen yrityksen, mutta jatkan Atlanta-sarjalla; tämä "pieni amerikkalaiskaupunki useiden sarjamurhaajien kohteena" ei vaan toimi.

-----

Sokaistu muualla:
Helsingin Sanomat
Kirjavinkit.fi
Meten Luetut 2006-2011 -blogi
Kuuttaren lukupäiväkirja -blogi
Rakkaudesta kirjoihin -blogi
Lukupaikka-blogi

3 kommenttia:

Anki kirjoitti...

Huh, kuulostaa karmealta mutta mielenkiintoiselta! En ole Slaughteria ikinä lukenut, no dekkareja luen muutenkin vähän, mutta voisi kai tuota joskus kokeilla.

Anki kirjoitti...

Ja sinut on myös haastettu blogissani. :D

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Hieman graafista ruumiiden kuvailu välillä on, joten ei ihan herkimmille. Slaughterilla on niin mahtava nimi dekkaristille, että ihan senkin takia kannattaa lukea.

Ja kiitti haasteesta; sain vastauksen juuri postattua.