Luettu: 5.12.2011
Alkuperäinen nimi: Panserhjerte
Käännös: Outi Menna
Synttärilahja itselleni; ilmeisesti edelliset kaksi Harry Hole -dekkaria tekivät sittenkin jonkinlaisen vaikutuksen.
Panssarisydän jatkaa puoli vuotta myöhemmin Torakoiden lopusta. Oslossa löytyy kaksi nuorta naista, joiden pää näyttää räjähtäneen sisältä päin. Koska poliisivoimilla ei ole muita sarjamurhaajiin* erikoistuneita poliiseja, täytyy heidän hakea Harry Hole paikalle. Homma vain ei ole ihan helppo: tyyppi on nimittäin päätynyt Hongkongiin kodittomaksi narkkariksi ja takaisintullessaan tullimiehet tekevät Harrylle täydellisen ruumintarkastuksen huumeiden salakuljetuksesta epäiltynä. Lisää ruumiita ilmaantuu ja Oslon poliisi saa kilpakumppanin Norjan Keskusrikospoliisista Kriposista, kun yksi uhreista on kansanedustaja. Jo ennestään olemassaolevaa instituutionaalista kunnianmetsästystä ei auta säästötoimet, jotka saattavat poistaa Oslon väkivaltaryhmän ja sulauttaa se osaksi Kriposin vastaavaa. Ja uhreja tulee vielä lisää.
Huhhuh. Sellainen kahdeksansadan sivun pituinen dekkari. Tokihan siinä on paljon tilaa harhauttaa lukijaa/Holea useampaankin otteeseen, mutta silti... huhhuh. Nesbø on tosin keksinyt sangen mielenkiintoisen murha-aseen: Leopoldin omenan. Ei ole kyllä oikeasti olemassa: teknologisesti varmaan aika hankala rakennettava ja sen putsaaminen verestä ja muusta kudosaineesta on varmasti hermojaraastavan hankalaa ja pikkutarkkaa. Tästä huolimatta Panssarisydän ei kuitenkaan oikein iskenyt. Siinä missä edellisosat ovat saattaneet olla joidenkin mielestä hieman uskomattomia, tässä osassa se on ihan selvä. Kuinka sattuukin, että Hole tietää juuri, miten selvitä milloin mistäkin: lumivyöryn alle jäämisestä, hypotermiasta, ja aina Hole tuntee oikeat ihmiset joilta saada lisätietoa. Ja aina se on viekkaampi kuin muut. Ja tietenkin nämä tapahtumat tulevat vieri vieressä, aivan kuin supermies-Holen ei tarvitsisi rentoutua koskaan tai edes vetää välillä henkeä. Ja se loppukliimaksi.. onkohan tullut katsottua amerikkalaisia action-filkkoja vähän turhan paljon?
Kaikkien aikojen absurdeimpien motiivien top-kolmeen** pääsee myös kirjan pahisten motiivi: tyttöystävä petti tietyn tyypin kanssa. Okei, se tyyppi on kusipää mutta että kahdeksan murhaa menetetyn kunnian takia?! Ei helvetti. Miehet.
Taitanen palata ensimmäisten Hole-dekkareiden pariin tästä lähtien, sen verran utopistiseksi on meininki tässä mennyt. Ja taitaapa tämä nyt kumminkin olla toistaiseksi viimeinen Hole-sarjassa. Punarintaa on kovasti kehuttu, ehkäpä sitä seuraavaksi kun dekkarinnälkä iskee.
*) Teknisesti ottaen sarjamurhaaja edellyttää vähintään kolmea uhria, mutta joo.
**) Listan ykkönen tulee eräästä Kova laki -jaksosta: yliopistossa hänellä ei ottanut eteen tyttöystävän kanssa, joten ryhdytäänpä fundismuslimiksi ja tapetaan pakanoita. O.o Ei helvetti. Miehet.
-----
Panssarisydän muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Kainuun Sanomat
Kirjavinkit.fi
Iltaluvut-blogi
Annelin lukuvinkit -blogi
Herrasmiehistelyä-blogi
Lauri Saarilehdon blogi
Habaneran havaintoja -blogi
2 kommenttia:
Luin tämän silloin ilmestyessään, ja totesin saman kuin sinä: meiningistä oli uskottavuus välillä todella kaukana. Tai no melkein ainahan dekkareissa on, mutta ärsyynnyin kuin Hole supersankarimaisesti selvisi toinen toistaan päättömämmistä pälkähistä. Äh.
Harmi sinänsä, sillä muistaakseni Punarinta ja Pelastaja ainakin olivat aika hyviä genressään. Saa nähdä tartunko enää seuraavaan (ilmestyi norjaksi kai tänä vuonna, että kai se ensi vuonna suomennetaan sitten?).
En tiedä onko Nesbø tehnyt tuon ylilyönnin tahallaan. Jos sen on tarkoitus olla sarkasmia niin ohi meni ja reippaasti.
Jaa, uuttako tulee? Olet oikeassa, ilmestyi tänä vuonna ja tulee tosiaan varmaan ensi vuoden aikana suomeksi. Tuskin jätetään suomentamatta tällaista varmaa myyjää. Juoni ei kuulosta ihan sieltä mielenkiintoisimmasta (verta ja suolenpätkiä minulle!): ihmissuhdesoppaa tiedossa. No, onneksi on ne edeltäjät.
Lähetä kommentti