Sami Parkkinen: Punainen pyörre

Luettu: 19.4.2012

Vaihteeksi taas kirjasto tyrkkyhyllystä napattua. Tulipa taas kerran todistettua, että kanteen kannattaa kustantamon panostaa (mutta miksi se kirjaston tarra pitää lykätä aina juuri kannen suunnittelijan nimen päälle?).

Punaisessa pyörteessä eletään tulevaisuuden Suomessa, joka on talousjohteisessa maailmassa Euroopan korpimaa, jonne konkurssiyhtiöt vetäytyvät talvehtimaan parempia aikoja odotellessa. CJ Hakala on menneisyyttään armeijaan paennut varusmies syrjäisessä ja sangen tyhjässä varuskunnassa, jossa hän on saanut erikoiskoulutuksen: hänet on opetettu hienosäätämään mekaanista laitetta, muttei tiedä mikä laite kokonaisuudessaan on tai mitä se tekee. Eräs päivä varuskunnassa teini-ikäisen tyttärensä Lieselin kanssa asuva eversti Glickstein sekoaa ja Hakala saa selville taitojensa todellisen kohteen: mekaanisesti paranneltu ihmiskone, joka Gliscksteinin kohdalla on mennyt epäkuntoon. Pian Hakala on Lieselin ja everstin kanssa pakomatkalla, enigmaattisen kiinalaismiehen johtaman korporaation (enemmän tai vähemmän) halukkaita jalkasotilaita perässään eikä tietoa siitä, kehen hän voi luotaa.

Nyt on käsissä aikamoinen sekamelska. Ympäristö on scifiä, juonikuviot eeppistä action-leffaa ja trilleriä, keskeinen teema tieteis-teologinen. Kaikki vaan tuntuvat jäävän vähän alkumetreille. Ehkä parempi olisi ollut keskittyä vaikkapa uskonnon ja tieteen välisyyteen ja jättää hampaisiin istutetut radioimplantit ja etänä elektronisesti aiheutetut sydänkohtaukset Hollywoodiin. Ei siinä etteikö etäsydäri olisi käsitteenä mielenkiintoinen, mutta kolmeensataan sivuun se ja eksistentiaalinen pohdinta eivät kokonaisuudessaan molemmat voi mahtua. Sinänsä harmillista, Suomessa kun scifiä ei kauheasti harrasteta.*)

Ei Punaisen pyörteen lukeminen ajanhukkaa ollut, mutta en kyllä olisi tätä nostamassa esimerkiksi suomalaisesti scifistä, vaikka lukiessa ehdinkin kiinnittää huomoita pieniin yksityiskohtiin, jotka olisivat käännettäessä hieman hankalia, ellei ihan mahdottomia (esimerkiksi em. kiinalaismiehen nimi He Me, joka englanniksi suoraan käännettynä They We ei kuulostaisi enää kiinalaiselta, mutta toisaalta alkuperäiseksi jättäminen ei tätä sanaleikkiä ja jopa temaattista leikkiä lukijoille kertoisi). Mitä tulee juonen uskottavuuteen, ei mene läpi. Olen valmis myöntämään mahdollisuuden, että chakroissa voisi olla jotain fysiologista todenperäisyyttä, mutta kun ottaa huomioon kuinka paljon aikaa on ollut tämä todistaa, katson sen olevan samaa luokkaa kuin jätskikiskan oleminen Marsissa. Ei se mahdotonta ole, erittäin epätodennäköistä vain. Kirjan rakkausdraamakin on hieman ärsyttävä, joskin on huomioitava että ne tuppaavat minua ihan yleisestikin ärsyttämään. No, tulipa luettua.


*) Tuli muuten mieleen, että scifi-haasteessa olisi voinut olla oma kategoriansa kotimaiselle scifille. Mietintään?
-----

Punainen pyörre muualla:
Helsingin Sanomat
Turun Sanomat
Savon Sanomat
Demari
Kirjamielellä-blogi
Kaiken voi lukea! -blogi
Lopunajan lauseet -blogi
Nipvet-blogi

3 kommenttia:

Jori kirjoitti...

Enpä minäkään oikein syttynyt tälle. Fokusointi olisi tosiaan ollut paikallaan.

Raija kirjoitti...

Kommentti scifi-haasteeseen: olen mukana ulkolaisessa haasteessa, joten en lähtenyt muuttamaan kategorioiden sisältöä/määrää, vaan käänsin ne tietenkin suoraan sellaisenaan. Tokihan saamme lukea vaikka kaikkiin kategorioihin kotimaisen teoksen, jos vain onnistuu löytämään. Kymmenkuntaa kotimaista kirjailijaa on jo luettukin haasteeseen, mikä on aika hyvin.

Hreathemus/NDSL kirjoitti...

Jori: Juu, huomasin että olit kiinnittänyt samaan huomiota. Teidä sitten mistä se johtuu, mutta pitää tämä muistaa kun lukee Parkkiselta jotain toista teosta.

Raija: OK. Kiva, että kotimaista on saatu mukaan ihan ilman omaa bonuskategoriaansakin! :)