William Gibson: Neuromancer

Luettu: 1.6.2012

Scifi-haasteella jatketaan, vuorossa Hugo-voittajien kategoria. Valintani on syntymävuodeltani 1985.

Neuromancerissa (suom. Neurovelho) eletään tietotekniikan nousukautta: ihmisruumis voidaan kirurgisesti muokata yhteensopivaksi tietokoneiden kanssa ja tekoälyt ovat niin normeja että niiden valvomiseksi on saatu aikaan jopa kansainvälisiä lakeja ja oma poliisijaostonsa. Tokion hämäremmissä osissa pyörii huumekoukussa entinen superhakkeri Case, joka sai hermostonsa paskaksi jäätyään kiinni yrityksestään varastaa sangen suuria summia megayhtiötyönantajiltaan. Eräs ilta hänet nappaa baarista mukaansa katusamurai Molly, joka tuo hänet ex-sotilas Armitagen palkkalistoille. Tehtävä: mysteeri; palkkio: hermoston täysi korjaus. Case ottaa tehtävän vastaan, jonka ensimmäisenä vaiheena on varastaa erään firman arkistoista Casen opettaja, sittemmin ROM-muistiin pakattuna tietoisuutena elävä Flatline Dixie. Sivussa Case ja Molly tutkivat Armitagea tarkemmin suojatakseen nahkaansa ja saavat selville sen kaikkein suurimman tekoäly-yhtiön Tessier-Ashpoolin salaisuuden: se on kiertänyt lakia joka antaa ylärajan koneiden älykkyydelle, ja rakentanut supertekoälynsä kahdessa osassa, joista toinen -Wintermute- ohjaa Armitagea poppoineen yhdistämään hänet toiseen puoliskoonsa Neuromanceriin.

Ei. Ei, ei ja vielä kerran ei. Luin Neuromancerin ensimmäisen kerran sellaiset kuusi vuotta sitten erästä kurssia varten enkä erityisemmin pitänyt siitä. Itse asiassa muistan laskeneeni kovin usein kuinka monta sivua oli vielä jäljellä. Tässä välissä englannin sanastoni on laajentunut ja luultavasti mieleni siinä sivussa, mutta en edelleenkään ymmärrä miksi tämä on niin mahtava. Okei, nostan epäröimättä hattua Gibsonin neologismeille, jotka meille ovat itsestäänselviä, kuten konseptit 'kyberavaruus', 'matrix' ja koodaukseen käytetty 'ICE', sekä suuresta kulttuuriteosta scifin genren uudistamisesta. Kirja on muuten muutenkin täynnä uudissanoja ja käsitteitä, joita ei sen kummemmin selitetä. Tämä saattaa olla hieman ärsyttävää ja antaa joillekin jopa syyn jättää kirja kokonaan kesken. Minua tämä ei sen kummemmin häirinnyt, ja pelkän juonen kuvauksella voisin helposti kuvitella pitäväni kirjasta. Mutta ei. Jossain kihtaa edelleen, enkä tiedä missä. Tämä vain lisää syitä miettiä, missä vikani on, kun muut ymmärtävät Neuromancerin mahtavuuden ja kirjoittaa siitä jopa akateemisia tutkimuksia, varsinkin kun kirjaa suitsuttavissa on paljon kunnioittamiani henkilöitä.

Neuromancer on ensimmäinen osa Gibsonin Sprawl-trilogiaa. Kahta jälkimmäistä osaa -Count Zero ja Mona Lisa Overdrive- on kuvattu "helpommiksi", mutta päällimmäinen motivaationi niitä kohtaan tulee pikemminkin siitä, että päähenkilönä niissä on Molly eikä Case. Ja olenhan yrittänyt pitää kiinni periaatteestani antaa kirjailijoille ainakin toisen mahdollisuuden, ellei ihan perseestä ole lukukokemus ollut. *kröhhmhmmIlmankröhkröähhömm* Katsotaan, katsotaan.

-----

Neuromancer muualla:
Aikakone (Jyrki J.J. Kasvi)
Taikakirjaimet-blogi
SF Reviews.net (englanniksi)
InfinityPlus (englanniksi)

-----

Scifi-haaste: Hugo-voittaja