Kirjatoukan unelma ja painajainen

Meillä englanninlaitoksella on Vaasan yliopistossa sellainen lasivitriini, jossa on milloin minkäkinlaisia mininäyttelyitä, muun muassa irkkukirjallisuutta ja näytelmiä. Tänä lukuvuonna kyseisen vitriinin täyttäminen on meidän opiskelijoiden vastuulla. Laitosvastaava heitti juuri meilillä kaikkia pääaineopiskelijoita usuttaen meitä valitsemaan lempikirjamme selityksineen vitriinin täytteeksi.

Niin, tämähän on tietysti miunlaisen lukutoukan unelma ja painajainen. Unelma siksi, että saan ihan luvan kanssa promota mahtavia kirjoja; painajainen siksi, että kirjoista pitäisi valita yksi. Tosin jos osallistuminen on nihkeää, niin saattapi olla että saan vitriiniin useammankin kirjan, mutta lähden olettamuksesta, ettei niin käy. Näin ollen pitäisi valita se yksi ja ainut.

Karsin tuosta sivupalkistakin olevasta listasta ensiksi ne, joita minulla itselläni ei ole kirjahyllyssä. Sitten otin niistä muutaman pois, ja jäljelle jäi kuusi. Nyt en tiedä, mitä tekisin. En osaa nostaa niistä yhtä ainutta muiden yläpuolelle, sillä ne ovat eri genreistä. Lisäksi pidän velvollisuutenani nostaa esille vähemmän tunnettuja kirjoja, niitä joita ei ole suomennettu. Tämän lisäksi pidän velvollisuutenani myös nostaa esiin graduni aihetta, siis sarjakuvia. Ja tämän päälle painolastina on vielä tuntemani velvollisuus ottaa esiin myös ei-kielitieteellistä faktakirjallisuutta, eikä pelkkää kaunokirjallisuutta. Tässä tämänhetkinen top 6:

Jeff Long: The Descent (arvioni täällä)

Kauhun ja scifin välimaastoon sijoittuva tarina siitä, miten maanalaisen luolaston ja sitä asuttavan ihmisen sukulaislajin löytö muuttaa maailmaa. Se on julma, verinen, raaka, kylmä, pelottava ja todentuntuinen. Se on koko ihmisyyden yksi puoli 572 sivussa.






Peter Shaffer: Equus (arvioni täällä)

Näytelmä, joka kertoo psykiatri Martin Dysantin matkasta potilaansa Alan Strangin mieleen. Poika on puhkaissut paikallisen tallin kuuden hevosen silmät ja Dysant päätyy miettimään monia filosofisia kysymyksiä elämästä, pakkomielteistä, intohimosta, normaaliudesta, hulluudesta. Missä määrin yhteiskunnan on oikeutettua normalisoida epänormaaliksi katsomiaan yksilöitä?




Bill Willingham: Fables (arvioni täällä)

Sarjakuva-alan viimeaikainen huomionkohde, jossa Bill Willingham on herättänyt henkiin satujen klassikkohahmot ja tuonut heidät nykyajan New Yorkiin. Siellä muun muassa Lumikki, Iso Paha Susi, Sinbad, kolme pientä porsasta ja Kultakutri ovat paenneet heidän taikamaailmansa vallannutta mystistä Adversarya.







Neil Gaiman: The Sandman

Sarjakuvien, graafisten romaanien ja muiden ehdoton klassikko. Morpheus, The Dream King, on yksi Loppumattomista. Hänet vangitaan siskonsa Kuoleman sijaan ja paettuaan toteaa poissaolonsa muuttaneen maailmaa erittäin paljon. Morpheuksen tulee selvittää nämä solmut ja jatkaa loputonta olemassaoloaan, jossa mukana ovat nykyisyys ja menneisyys, myytti ja todellisuus, hyvä ja paha.





Mary Roach: Stiff (arvioni täällä)


Mielenkiintoisia ja uskomattomia anekdootteja sekä mustaa huumoria leveästi viljelevä tietokirja kuolleista. Mitä tekemistä ihmisruumiilla on autojen kanssa? Mitä ihmisen sielu painaa? Kenellä kirurgianopiskelijat harjoittelevat leikkauksia? Mitä fyysiselle manifestaatiollesi tapahtuu kuoleman jälkeen? Miten ruumiit tekevät armeijan palkkalistoilla?



Sarah Waters: Tipping the Velvet (arvioni täällä)

Erittäin kaunis, viettelevä ja vastustamaton kasvutarina viktoriaanisella aikakaudella elävästä Nancy Kingistä, joka rakastuu ympäri Britanniaa kiertävään drag king -taiteilijaan, Kitty Butleriin. Hänen rakkautensa kuljettaa Nanin Lontooseen, jossa hän kasvaa tytöstä naiseksi tutustuttuaan mitä erilaisimpiin ihmisiin, kun elämä kuljettaa häntä sinne tänne. Who cares about Jane Eyre when you have Nan King?

Kuten te kanssa-OCD:t huomasitte, kirjat ovat nimen perusteella aakkosjärjestyksessä. En siis edelleenkään osaa arvottaa yhtä toista paremmaksi. Jos aivan pakko olisi, listani näyttäisi tältä:

* Stiff
* Equus
* Tipping the Velvet
* The Descent


Edellä olevat ovat kaikki proosaa, joten ne voi laittaa johonkin järjestykseen, mutta mihinkäs väliin Unikuningas ja Lumikki menevät? Ei pysty. Kamalaa!

Mutta ettei aivan minäminäminäksi mene, mitäs kirjoja te kyseiseen vitriiniin laittaisitte? Kielen pitäisi luultavasti olla englanti, mutta koska kyseinen käytäntä risoo mua muutenkin (miettikää, kuinka paljon kirjallisuutta se poislukee!), niin saatte heittää ihan mitä tahansa! Olisiko muuten joitain lastenkirjoja, joita pitäisi huomioida?

-----

EDIT: Lisään Top kuuteen vielä yhden kirjan.

Victoria A. Brownworth (toim.): Bed - New Lesbian Erotica

Erittäin laadukas ja moninainen kokoelma lesboeroticaa, joka huokuu tämän seksuaalisen orientaation monimuotoisuutta: ikä, rotu, vammaisuus, seksuaalisuuden alalajit sekä eri kirjallisuuden genret ovat edustettuina kirjan 27 tarinassa.

7 kommenttia:

almafiina kirjoitti...

Tässäpä visainen pulma!
En ole noista mitään lukenut, mutta ehkä mutu-tuntumalta laittaisin Tipping the velvetin. Tässäkin tietysti on oma lehmä ojassa, näin kun ei-heteroita ollaan. Vaikka toisaalta minusta on kyllä ihan kaikkien kannalta tärkeää, että iänikuista heteronormatiivisuutta kyseenalaistetaan. Ja mikäpä olisi parempi keino kuin tuoda esille kirjallisuutta aiheesta? Vielä noin provosoivalla kannella... ;)

Hreathemus kirjoitti...

Tervetuloa uudelle kommentoijalle! Nii-in, visainen on tämä näin. Yksi syy TtV:ssä oli juuri lesbokulma, kun tietää jo ettei ei-heteroutta todennäköisesti oloe muilta tulossa. Kyseisellä laitoksella on tunnetusti Persoonia isolla P:llä sekä opiskelijoissa että henkilökunnassa, mutta kovin hetskua on meininki.

Jos provosoinnista puhutaan, niin ehkäpä lisään listaan lesboerotikaa... Victoria A. Brownworthin editoima Bed olisi kyllä huomionarvoinen... ja sitä paitsi erotica on kirjallisuudenlaji siinä missä kaikki muukin, eikä sitä todennäköisesti muut edes harkitse. Toisaalta, kirjani menevät miehen käsien kautta; haluanko ottaa riskiä, että joku vetää käteen tuon kirjan lähettyvillä? En. No jos pidän saarnan kirjojen kunnosta palautuksessa niin ehkä se suojelisi niitä paremmin. Jaa-a...

Jenni kirjoitti...

Ymmärrän hyvin, miksi tuo on kirjatoukalle ihanankamala tilanne!

Mustakin tuo Velvet kuulostaa kiinnostavimmalta noista (voisin hyvin lukeakin sen, onko se suomennettu?), mutta "taustoitustasi" ajatellen valitsisin tuon Fablesin, jos kerran teet sarjakuvista graduakin. Sitä paitsi se kuulostaa teokselta, josta monet eivät ole kuulleet mutta moni voisi kiinnostua. Ainakin minä kiinnostuin!

Kerrothan sitten, mihin teokseen päädyt.

P.S. Aina kun kuulen miten nykyisin opiskellaan ja ollaan yliopistolla, niin olen aika kade. 90-luvulla humanistit vain opiskelivat eikä ollut mitään tapahtumia tai esim. käytännönläheisiä kursseja. Hyvä että kehitys kehittyy, mutta miksi mä en voi mennä uudestaan opiskelemaan? :D

Hreathemus kirjoitti...

Koska osallistujia on ollut hintsusti, sain läpi kaksi kirjaa. Valitsin kannustuksestanne Tipping the Velvetin ja Equus-näytelmän, jolla ei sitten todellakaan ole missään nimessä tarkoitus yrittää vetää kotiin lisäpisteitä laitoksen johtajalta, joka nyt vain sattuu erikoistumaan näytelmien kääntämiseen!... :) No, jos ihan tosissaan ollaan niin aivan varmasti se Shafferin tietää.

Yritän vielä promota Fablesia siltä varalta, että osallistuminen on yhtä ylitsevuotavaa. Ehkäpä vitriinistä tulee oma henkilökohtainen kirjanäyttelyni: "Hosted by Hreathemus". xD

Hreathemus kirjoitti...

Lisätutkimukset paljastavat, ettei Velvetiä ole suomennettu. Siitä tehty BBC:n minisarja näytettiin 2003 tai 2004, ja silloin nimenä oli Verhon takaa.

Mäkin olen usein aika kade. Vaasa on niin pieni yliopisto ja sen laitosten henkilökunta+opiskelija-määrät on niin pienet, että tämänkin tyyppiseen suht. vaivattomaan juttuun ei ole mukaan lähtijöitä. Isommissa yliopistoissa saa sentään porukkaa sen verran kokoon, että toiminta jatkuu. Mä olin NIIN kateellinen, kun luin Helsingin yliopistolla olevasta Foucalt-lukupiiristä! Siis ei mikä tahansa lukupiiri (jota olen muuten ylioppilaskunnalle ehdottanut; voisin perkele vaikka vetää sitä itse jos se siitä on kiinni!), vaan Michel Foucalt -lukupiiri!!!

Hreathemus kirjoitti...

Vielä kolmas huomautus ja sitten lupaan lopettaa: tuli mieleen tuosta käytännönläheisistä kursseista... Vaikka en halua opettajaksi yliopistoon, olen silti mielessäni koonnut ainakin kolme kurssia. Luin viime vuonna erään Neiti Etsivän, ja huomasin että sen on kääntänyt opiskelijaryhmä. Kaikki käännöskurssit tuppaavat olemaan itse kääntämistä, mutta miksei ole valinnaista kurssia, jossa opittaisiin myös käännöstyön käytännön juttuja? Ja mikä olisi parempaa harjoitusta kuin osallistua jonkin nuorten sarjan yhden osan kääntämiseen! Ja sitten voisi olla LGBT-kirjallisuuden kurssia ja sarjakuvakurssia...

Korpeaa, kun eräät tiedekunnat (lue: kylterit) saavat Aalto-yliopiston lailla huomattavasti suuremmat resurssit opiskelijaa kohden kuin toiset. Miettikää tätä: aluetieteen kursseilla opiskelijoille jaetaan materiaali monistenivaskana, me humanistit kopioimme materiaalit itse opettajan kansiosta. Vituttaa tuollainen, etenkin kun kylterit eivät edes opi ajattelemaan kriittisesti ja jopa ihan itse. Tietyissä pääaineissa ne vain seuraavat proffaa kuin tiput kanaemoa.

Okei, nyt lopetan. :)

Jenni kirjoitti...

Kiitos lisätutkimuksista! Harmi ettei ole suomennettu, koska olen maailman laiskin vieraskielisten kirjojen lukija. Tai sitten mun pitää lähteä matkalle vain lukeakseni tuon, koska luen enkuksin vain matkalla. :D

Mä olen itse asiassa opiskellut 90-luvulla myös pari onnetonta kauppatieteen kurssia Vaasassa (humanistin äkkikaupallistuminen ja vielä äkimpi opintojen keskeyttäminen). Noista jutuistasi tuli mieleen, että silloin Vaasan humanistiopinnot vaikuttivat paljon käytännönläheisimmiltä ja jotenkin joustavammilta kuin silloinen Helsingin yo:n tarjonta. Mutta ehkä se oli vain sitä, että aina pitää olla kade. :) Ja kun juuri tänään sain kuulla, millainen suomea nyt Helsingissä opiskelevan ystävän käytännönläheinen tekstikurssi oikeasti on, niin eipä se nyt niin hienoa ollutkaan. ;)

P.S. Samaa mieltä kyltereistä synkästä menneisyydestäni huolimatta tai sen takia...