Luettu: 30.6.2011
Paluu Klassikkohaasteeseen.
The Murder of Roger Ackroyd (suom. Roger Ackroydin murha; suomennettu myös nimillä Odottamaton ratkaisu ja 9:10) on neljäs Hercule Poirot -dekkari. Tällä kertaa paikallinen äveriäs herrasmies, Roger Ackroyd, löydetään lukitusta huoneestaan murhattuna eräiden illallisjuhlien jälkeen: Ackroydin niskasta törröttää hopeinen tikari. Eläkkeelle siirtynyt, samaiseen kylään muuttanut Poirot päätyy tutkimaan rikosta murhatun veljentyttären pyynnöstä, naapurin lekuri -ja tarinan kertoja- aisaparinaan.
Dame Agathan dekkareita pyritään aika ajoin arvottamaan: mikä on Christien paras kirja ja miksi. Listoilla melko korkealle tuppaa nousemaan Roger Ackroydin murha, mutta nyt sen luettuani en ihan ymmärrä miksi. Ilmeisesti kirjan loppuratkaisu oli aikanaan kirjallisesti uusi, mutta meille Kova laki/C.S.I./Dexter/etc. -kasvateille kirjan rakenne ei ole sieltä monimutkaisemmasta päästä. Tästä huolimatta loppuun kirjan luettuani olin itsestäni hieman ylpeä, koska olin epäillyt murhaajaa jo kirjan puolivälistä asti. Ylpeä ja pirteä, jopa siinä määrin etten ollut vastaantuleville mormoneille ilkeä.
No, tulipa tämäkin luettua, vaikka pidän Ten Little Niggersista edelleen eniten.
-----
The Murder of Roger Ackroyd muualla:
Uusi Kuu -blogi
Ofelia Outolintu -blogi
2 kommenttia:
Roger Ackroydin murha onkin klassikkoasemassa lähinnä historiallisella merkittävyydellään, eli juuri sillä että se oli ensimmäinen huomattava dekkari joka avoimesti Rikkoi Kirjoittamattomia Sääntöjä, ja vaikka ei ollutkaan Christien ensimmäinen kirja niin ensimmäinen varsinainen hitti.
Myöhemmin Christie päätyi rikkomaan vielä muutamaa muuta sääntöä, tuolla Kymmenellä pienellä neekeripojalla ja parilla muulla (joita en nyt tässä julkisesti mainitse mutta juoniselostuksia on internet täynnä).
Jos vinkkejä saa antaa niin mitäs mainitsisi...neiti Marplen tarinoissa on yleensä enemmän painotusta moraalisissa ongelmissa ja tragedioissa, esimes Kuolema ilmoittaa lehdessä tai Salaperäiset rukiinjyvät eivät ole niin kummoisia rikospähkinöinä mutta kiinnostavia hahmoja ja tarinoita...
Poirotin tarinat ovat enemmän rikosongelmia, ainakin Idän pikajunan arvoitus ja Kortit pöydällä ovat mainioita. Ja Vaarallinen viikonloppu vaikka siinä Poirot ilmestyykin vasta suht myöhään kuvioihin ja Christie myöhemmin harmitteli että ei jättänyt Poirotia kokonaan pois.
Noiden kahden suuremman linjan ulkopuolisista suosikkini on ehkä varhaisteos Ruskeapukuinen mies, joka on hilpeä 20-lukulainen seikkailuromaani, dekkaria siinä ei ole kuin nimeksi.
Okei, hyvä tietää, miksi tästä kirjasta kohkataan niin paljon. Itse arvostan enemmän rikospähkinöitä, joten en ole koskaan erityisemmin innostunut Marplesta, vaikka muistankin joskus YLEltä niiden filmatisointeja katsoneeni ja yhdestä jopa pitäneeni.
Voisi muuten lukea tuon mainitsemasi Ruskeapukuisen miehen; ei olisi haitaksi tuntea Christie muustakin kuin dekkareista.
Lähetä kommentti